Extranet
Kirami

Liekkien leikkiä pimeneviin syysiltoihin

Freedom

Kiramin uusi tuote Freedom ulkotuli&grilli on valmistettu Suomen vaihtelevat säät kestävästä Corten-teräksestä. Halusimme kehittää tuotteen, joka toimii sekä tunnelman luojana että ruuanlaittovälineenä.

Freedom tuo tunnelmaa erityisesti pimeneviin syysiltoihin, ja sitä voi käyttää myös talvella. Lähdimme kehittämään täysin uudenlaista tuotetta. Freedom sai nimensä siitä, että sen voi koota sekä purkaa uudelleen ja siirtää paikasta toiseen.

Freedomissa on mukana grillaukseen soveltuva ritilä. Grillaan siinä mielelläni helppoja lounasruokia tai iltapalaa. Paistettavaksi sopivat esimerkiksi halloumijuusto sekä tuore ananas. Toki siinä kypsyvät myös erilaiset makkarat, maissi ja muut retkieväät.

Freedom-ulkotulta voi käyttää mökillä, rannalla ja omalla pihalla, kunhan laittaa sen alle palamattoman alustan.

Ruoste on kuin uusi musta

Ruoste on uusi musta

Freedom-tuotteen kestävyyden ja rustiikkisen ulkonäön salaisuus on luja Corten-erikoisteräs. Teräksen pintaan muodostuu tiivis oksidikerros, joka patinoituu kauniin ruosteen sävyiseksi. Se myös suojaa terästä ja estää korroosiota pääsemästä syvemmälle. Siksi Corten-teräksestä valmistetut tuotteet ovat säänkestäviä.

Normaalisti Corten-teräs on aluksi harmaata ja muuttuu ajan ja sääolojen vaikutuksesta ruosteenruskeaksi. Outstandin by Kirami -tuotesarjan kaikki tuotteet ovat tehtaalla hapotettuja ja huuhdeltuja, jotta patinoituminen lähtee nopeammin liikkeelle.

Freedom -Jesse Söderlund

Ajatus koko Outstanding by Kirami -sarjaan lähti siitä, että Corten-terästuotteita ei ole Suomessa tarjolla. Se sopii materiaalina mielestäni loistavasti juuri näille leveysasteille, jossa sääolot ovat vaihtelevat. Corten kestää kaikenlaisissa säissä.

Freedom-tuotetta myydään Kiramin verkkokaupassa sekä hyvin varustetuissa sisustusliikkeissä ja rautakaupoissa. Se on kotimainen Avainlipputuote. Lue lisätietoja Freedom-ulkotulesta.

Terveisin,

Mika Rantanen

Kirami

Kirami Oy on vuonna 2001 perustettu perheyritys jonka juuret on Sastamalan Kikkerlän kylässä. Kiramin kylpytynnyri suo kylpynautinnon niin talven pakkasilla, kuin kesän kylmillä hetkillä ja syksyn sateisilla säillä. Olemme ylpeitä tuotteidemme huippulaadusta ja takaamme asiakkaillemme ensiluokkaisia, unohtumattomia kylpyhetkiä. Kiramin tarina »


Näyttöteknisistä syistä mallivärit saattavat poiketa tuotteiden todellisista väreistä. Kaikki ilmoitetut mitat ovat noinmittoja. Pidätämme oikeuden tuotemuutoksiin.

Kirami Oy
Villiläntie 2
FI-32730 Sastamala
 

tel. +358 10 574 2170
fax +358 3 513 5561 
info@kirami.fi

 

Tekninen tuki
+358 10 574 2171