Jykevä Iron Monster paistaa kerralla isomman porukan pihvit - Kotimainen grilliuutuus kestää kaikissa säissä

13.03.2018

Kotimainen Kirami tuo markkinoille valssiteräksestä valmistetun Iron Monster -paistoraudan, joka toimii sekä grillinä että tulisijana. Grilliritilän ansiosta rautaa voi käyttää paistamiseen ja grillaamiseen. Grilli on valmistettu Suomen säissä kestävästä Corten-teräksestä. Iron Monster on markkinoiden suurimpia grillejä.

Iron Monsterin suuren paistoraudan etu on, että sen ympärille voi kerääntyä istumaan isommalla porukalla.

– Jokainen mahtuu vaikka itse kokkaamaan oman ruokansa. Samalla Iron Monster toimii lämmittimenä ja tunnelmanluojana. 80-kiloisen raudan keskellä on reikä, josta puut laitetaan sisään ja tuli sytytetään. Se on kuin valtava lämpöpatteri, grillin kehittänyt Kiramin toimitusjohtaja Mika Rantanen kuvailee.

Rantanen muistuttaa, että puugrilli toimii aina, kaikissa säissä. Paistorautaa ei tarvitse viedä talvella varastoon säilöön ja se on helppo puhdistaa.

‒ Se on kuin vanhanajan puuhella ulos siirrettynä, siinä voi myös keittää perunat, Rantanen toteaa.

Ruoste on uusi musta

Iron Monsterin kestävyyden ja rustiikkisen ulkonäön salaisuus on luja Corten-erikoisteräs. Teräksen pintaan muodostuu tiivis oksidikerros, joka patinoituu kauniin ruosteen sävyiseksi. Se myös suojaa terästä ja estää korroosiota pääsemästä syvemmälle, mikä tekee siitä säänkestävän. Iron Monster valmistetaan Suomessa.

‒ Ajatus koko Outstanding by Kirami -sarjaan lähti siitä, että Corten-terästuotteita ei ole Suomessa tarjolla. Se sopii materiaalina mielestäni loistavasti juuri näille leveysasteille, jossa sääolot ovat vaihtelevat. Corten kestää kaikenlaisissa säissä, Rantanen sanoo.

Iron Monster -paistorautaa myydään Kiramin verkkokaupassa sekä hyvin varustetuissa sisustusliikkeissä ja rautakaupoissa. Suositushinta 590 euroa.

Lisätietoja:
myyntipäällikkö Kalle Pakkala, Kirami Oy, p. 050 535 5623, kalle.pakkala@kirami.fi
myyntipäällikkö Antti Eskola, Kirami Oy, p. 045 634 3968, antti.eskola@kirami.fi

Kuvia Iron Monster -tuotteesta

Kirami Oy on vuonna 2001 perustettu perheyritys, joka tunnetaan korkealaatuisista kylpyaltaista ja kylpytynnyreistä. Kirami toimittaa vuosittain noin 5 000 tynnyriä, minkä ansiosta yritys on Euroopan suurin paljujen valmistaja. Outstanding by Kirami -tuoteperhe laajentaa tuotevalikoimaa pihasisustukseen, grilleihin ja ulkotuliin. Yrityksen palveluksessa on 19 henkilöä ja liikevaihto on 8 miljoonaa euroa. www.kirami.fiwww.outstanding360.fi

Reseptit: Jesse Söderlund / Kirami

KARITSAN SISÄFILEE

500 g karitsan sisäfileetä

Poista karitsan sisäfileestä kalvot
Paahda kuumalla grillilevyllä fileitä vain 30 sekuntia per puoli.
Mausta suolalla ja pippurilla ja anna vetäytyä ennen leikkaamista pari minuuttia
Tarjoile tryffeli creme fraichen ja hillottujen kasvisten kera

TRYFFELI CREME FRAICHE

150 g ranskankermaa
2 m tryffeliöljyä
suolaa
mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään, ja vatkaa hieman, jotta saat rakenteen paksummaksi

HILLOTTUJA KASVIKSIA

2 kpl retiisi
2 kpl porkkana
50 g kantarelleja
50 g kesäkurpitsaa

Liemi:
0,5 dl väkiviinaetikkaa
1 dl sokeria
1,5 dl vettä

Pilko kasvikset pieniksi kuutioiksi
Kiehauta liemi
Lisää kasvikset lämpimään liemeen ja anna maustua jääkaapissa