Kotimainen Freedom: Liekkien leikkiä pimeneviin syysiltoihin

28.9.2017, 08:29

 

Uutuudessa yhdistyvät ulkotuli ja grilli – sopii pihaan, rantaan tai mökille

Kotimaisen Kiramin uutuus Freedom-ulkotuli & grilli on valmistettu Suomen vaihtelevat säät kestävästä Corten-teräksestä. Idean isä, toimitusjohtaja Mika Rantanen halusi kehittää tuotteen, joka toimii sekä tunnelman luojana että ruuanlaittovälineenä. 

– Freedom tuo tunnelmaa erityisesti pimeneviin syysiltoihin, ja sitä voi käyttää myös talvella. Lähdimme kehittämään täysin uudenlaista tuotetta. Freedom sai nimensä siitä, että sen voi koota sekä purkaa uudelleen ja siirtää paikasta toiseen, Mika Rantanen korostaa. 

Freedomissa on mukana grillaukseen soveltuva ritilä. Mika Rantanen grillaa siinä mielellään helppoja lounasruokia tai iltapalaa. 

– Paistettavaksi sopivat esimerkiksi halloumijuusto sekä tuore ananas. Toki siinä kypsyvät myös erilaiset makkarat, maissi ja muut retkieväät. 

Freedom-ulkotulta voi käyttää mökillä, rannalla ja omalla pihalla, kunhan laittaa sen alle palamattoman alustan. Freedom on kotimainen Avainlipputuote. 

 

Ruoste on uusi musta 

Freedom-tuotteen kestävyyden ja rustiikkisen ulkonäön salaisuus on luja Corten-erikoisteräs. Teräksen pintaan muodostuu tiivis oksidikerros, joka patinoituu kauniin ruosteen sävyiseksi. Se myös suojaa terästä ja estää korroosiota pääsemästä syvemmälle, mikä tekee tuotteista säänkestäviä. 

Normaalisti Corten-teräs on aluksi harmaata ja muuttuu ajan ja sääolojen vaikutuksesta ruosteenruskeaksi. Outstanding by Kirami -tuotesarjan kaikki tuotteet ovat tehtaalla hapotettuja ja huuhdeltuja, jotta patinoituminen lähtee nopeammin liikkeelle. 

– Ajatus koko Outstanding by Kirami -sarjaan lähti siitä, että Corten-terästuotteita ei ole Suomessa tarjolla. Se sopii materiaalina mielestäni loistavasti juuri näille leveysasteille, jossa sääolot ovat vaihtelevat. Corten kestää kaikenlaisissa säissä, Rantanen sanoo. 

 

Freedom-ulkotuli & grilli

Materiaali: 3 mm Corten-teräs, grillausritilä ruostumatonta terästä
Mitat: L 77 cm x S 59 cm x K 150 cm
Paino: 52 kg
Hinta: noin 350 euroa 

Tuotetta myydään Kiramin verkkokaupassa sekä hyvin varustetuissa sisustusliikkeissä ja rautakaupoissa. www.outstanding360.fi/fi/freedom.html 

Lisätietoja:
myyntipäällikkö Kalle Pakkala, Kirami Oy, p. 050 535 5623, kalle.pakkala@kirami.fi 
myyntipäällikkö Antti Eskola, Kirami Oy, p. 045 634 3968, antti.eskola@kirami.fi

 

Kuvia Freedom-tuotteesta:
https://www.dropbox.com/sh/x7gjtzokuh1kuyx/AAAVuQIlhj2oFVs4nWXFiIsVa?dl=0

 

Kirami Oy on vuonna 2001 perustettu perheyritys, joka tunnetaan korkealaatuisista kylpyaltaista ja kylpytynnyreistä. Kirami toimittaa vuosittain noin 5 000 tynnyriä, minkä ansiosta yritys on Euroopan suurin paljujen valmistaja. Outstanding by Kirami -tuoteperhe laajentaa tuotevalikoimaa pihasisustukseen, grilleihin ja ulkotuliin. Yrityksen palveluksessa on 19 henkilöä ja liikevaihto on 8 miljoonaa euroa. www.kirami.fiwww.outstanding360.fi

Outstanding by Kirami Freedom grillaus
Outstanding by Kirami Freedom 
Outstanding by Kirami Freedom
Outstanding by Kirami Freedom
Outstanding by Kirami Freedom tunnelmaa
Outstanding by Kirami Freedom tunnelmaa

 

Outstanding by Kirami Freedom tunnelmaa illanvietossa
Outstanding by Kirami Freedom tunnelmaa illanvietossa

 

Outstanding by Kirami Freedom ja keittiömestari Jesse Söderlund
Outstanding by Kirami Freedom ja keittiömestari
Jesse Söderlund

 

Tagit