Kotimainen grilliuutuus kestää kaikissa Suomen säissä - Keittiömestarin vinkit: ”Avotulella kokkaamista on turha pelätä”

19.7.2017, 09:00

 

Kotimaisen Kiramin toimitusjohtaja Mika Rantanen halusi grillin, joka kestäisi Suomen säissä, olisi tarpeeksi iso ja jossa voisi käyttää hiiliä sekä puita lämmönlähteenä. Kun oikeanlaista grilliä ei löytynyt, kehitti hän sen itse. Roasty Bossilla kypsyvät myös erikoisemmat grilliherkut. Keittiömestari Jesse Söderlund laittaa grilliin mm. mangosta makeutta saavan kokonaisen kevätkananpojan. Söderlund kehottaa tarttumaan rohkeasti avotulella kokkaamiseen.

– Markkinoilla ei ollut saatavilla tarpeeksi isoa, kestävää ja monikäyttöistä grilliä, joka kestäisi Suomen vaihtelevissa säissä. Joten meidän piti kehittää sellainen, sanoo paljujen valmistajana tutuksi tulleen Kiramin toimitusjohtaja Mika Rantanen.

Rantasen mielestä paras grillaustulos syntyy puu- ja hiiligrilleissä, mutta niissä on usein tehty nopea lämmönsäätö hankalaksi.

– On tärkeää, että grilliritilää pystyy helposti siirtämään suhteessa tulipesään nopean lämmönsäädön takaamiseksi. Halusin samasta syystä Roasty Boss -grilliin myös ritilän portaattoman korkeudensäädön. Roasty Bossissa ritilä on kaksinkertainen, jotta sitä voi käyttää kalahalsterina ja ritilän voi kallistaa halstrausasentoon. Grilli on myös tarpeeksi suuri, jotta siinä voi kerralla grillata ruuat isollekin porukalle, Rantanen korostaa.

Roasty Boss -grilli ja Roasty Boss -pata ovat Suomessa valmistettuja corten-terästuotteita, jotka kestävät vaihtelevissa sääolosuhteissa.  Teräksen pintaan muodostuu tiivis oksidikerros, joka patinoituu ruosteen sävyiseksi. Oksidikerros suojaa terästä ja estää korroosiota pääsemästä syvemmälle, mikä tekee tuotteista säänkestäviä.

 

Grillissä valmistuu kokonainen kananpoika

– Roasty Bossilla kokkaaminen antaa elämyksiä kaikille aisteille, eikä avotulella tehtyjen ruokien makua voita mikään – miellyttävä savun maku kuuluu grilliruokiin. Uudessa grillissä lämmönsäätö on todella helppoa ja laajaan ritilään mahtuu paljon erilaisia raaka-aineita, sanoo keittiömestari Jesse Söderlund.

Söderlundin mukaan avotulella grillaamiseen ei tarvitse erityistaitoja. Hiillos kannattaa muistaa tasoittaa grillin pohjalle, jotta lämpö on tasaista.

– Kannustan rohkeasti kokeilemaan ruuanlaittoa hiilillä tai avotulella. Jos haluaa, niin voi testata erilaisten puulajien käyttöä sekä yrttien tai lehtien lisäämistä hiillokseen ja kokeilla miten maku muuttuu, korostaa Söderlund.

Söderlundin mukaan pieni ja mehevä kevätkananpoika sopii hyvin grillattavaksi kokonaisena. Se on tavallista broileria maukkaampaa ja myös kypsyy nopeammin. Makua kanalle antaa mango-chili-marinadi, jolla kanan pintaa sivellään grillauksen aikana.

Kanan seurana voi tarjoilla bataatteja, jotka saavat kipakkuutta chiliöljystä, tai pekoniin käärittyä maissia.

– Mausta esikeitettyjä maissintähkiä mustapippurilla, kääri pekoniin ja grillaa, kunnes pekoni ruskistuu. Aterian täydentää jälkiruoka, jossa suklaan ja banaanin makeus yhdistyy suolaiseen maapähkinään: Snickers-patukoilla täytetyt banaanit, Jesse Söderlund sanoo.

 

Lisätietoja:
myyntipäällikkö Kalle Pakkala, Kirami Oy, p. 050 535 5623, kalle.pakkala@kirami.fi
myyntipäällikkö Antti Eskola, Kirami Oy, p. 045 634 3968, antti.eskola@kirami.fi

 

Kirami Oy on vuonna 2001 perustettu perheyritys, joka tunnetaan korkealaatuisista kylpyaltaista ja kylpytynnyreistä. Kirami toimittaa vuosittain noin 5 000 tynnyriä, minkä ansiosta yritys on Euroopan suurin paljujen valmistaja. Outstanding by Kirami -tuoteperhe laajentaa tuotevalikoimaa pihasisustukseen, grilleihin ja ulkotuliin. Yrityksen palveluksessa on 19 henkilöä ja liikevaihto on 8 miljoonaa euroa. www.kirami.fiwww.outstanding360.fi

Kuvat: Kirami 
https://www.dropbox.com/sh/sati6ojd1jnc8ge/AABBb6DQDpZhSh3bZHa1D2hTa?dl=0

Reseptit: Jesse Söderlund / Kirami

 

Mango-chiliglaseerattua kokonaista kevätkananpoikaa

Kokonaisia kevätkananpoikia

Marinadi:
4 kpl              mangoa
1 kpl              punaista chiliä
1 dl                soijaa
2 rkl               kanafondia
4 oksaa          korianteria
1 kpl              valkosipulinkynsi

  1. Kuori mango ja ota hedelmäliha talteen.
  2. Poista chilistä siemenet ja valkosipulista kuoret.
  3. Laita marinadiainekset tehosekoittimeen ja sekoita.
  4. Hiero marinadia kanoihin, mausta suolalla ja grillaa kanoja kokonaisena. Hiero välillä lisää marinadia päälle.
  5. Lopussa halkaise kokonaiset kanat ja grillaa vielä vähän aikaa.

 

Chiliöljyllä paahdetttuja bataatteja

1,5 dl             rypsiöljyä
1 kpl              punainen chili
1 kpl              valkosipulinkynsi
½ tl                suolaa
2 kpl              bataatteja

  1. Kuori ja leikkaa bataatit 1 cm paksuisiksi kiekoiksi.
  2. Poista chilistä siemenet ja kuori valkosipuli.
  3. Laita rypsiöljy, chili, valkosipuli ja suola tehosekoittimeen ja sekoita punaiseksi öljyksi.
  4. Sekoita bataatit öljyssä. Säästä vähän öljyä esille laittoa varten.
  5. Grillaa kuumalla lämmöllä molemmilta puolilta niin, että bataatit saavat väriä.
  6. Penslaa vielä öljyllä juuri ennen esille laittoa.

 

Snickers-banaani

6 kpl              banaaneja
3 kpl              Snickers-patukoita

  1. Laita banaani kuorineen leikkuulaudalle.
  2. Tee banaanin kylkeen viilto niin, että se alkaa ja loppuu 1 cm päässä banaanin päistä.
  3. Leikkaa Snickersistä pitkiä siivuja ja työnnä niitä banaaniin koko matkalle.
  4. Grillaa miedolla lämmöllä niin, että suklaa sulaa banaaniin.
Tagit