Kirami tuo markkinoille enemmän uutuuksia

Kirami tuo markkinoille enemmän uutuuksia kuin viimeiseen 10 vuoteen

 

Kevätmessuilla voi tutustua valmiina moduulina toimitettavaan FinVision-saunaan | Kirami
Kevätmessuilla voi tutustua valmiina moduulina toimitettavaan FinVision-saunaan 

 

Euroopan suurin paljuvalmistaja Kirami esittelee Helsingin Messukeskuksen Kevätmessuilla runsaasti uutuuksia. Kylpytynnyrimallisto päivittyy useilla tuotteilla, ja aivan uusi aluevaltaus on kompakti FinVision-moduulisauna.

Kiramin mallistoon on tänä keväänä tulossa enemmän uutuuksia kuin viimeiseen 10 vuoteen. Suuri osa niistä esitellään yleisölle Helsingin Messukeskuksen Kevätmessut 2019 -tapahtumassa 4.–7.4.2019.

– Meillä on alkamassa uusi aikakausi. Nykyinen mallistomme on ollut jo pitkään markkinoilla, ja aina välillä on hyvä uudistua. Meiltä myös aktiivisesti kysellään, olisiko meillä jotain uutta tarjolla. Nyt todellakin on, iloitsee Kiramin myyntipäällikkö Kalle Pakkala.

 

FinVision-sauna on valmis paketti

Kevätmessuilla kotimaiselle yleisölle esitellään ensi kerran Kirami FinVision -sauna, joka on valmis, paikalle asennettava moduuli kaikkine tykötarpeineen. Kompaktin kokoinen saunarakennus tuo luksusta arkeen, sillä havupuusta ja havuvanerista valmistetun saunan kruunaa kokonainen lasiseinä. Saunan ulkomuoto on linjassa kylpytynnyrien värimaailman kanssa.

FinVision esiteltiin kansainväliselle yleisölle ensimmäistä kertaa Saksan Grüne Woche -messuilla tammikuussa. Se sai erittäin hyvän vastaanoton, ja toivomme tietysti samaa reaktiota täällä kotimaassa, Pakkala sanoo.

 

Entistä parempia paljuja

Uutuuksia paljurintamalla ovat suuren porukan kylpyhetkiin suunniteltu Comfort Family L sekä mukavuutta, huolettomuutta ja modernia tyyliä tarjoava Comfort Steady.                                                                                          

Steadyä on saatavana puulla tai kierrätysmuovisella paneelilla verhoiltuna, mutta myös kuparipäällysteisenä. Silmiä hivelevä ulkoverhoilu toteutetaan tällöin aidolla kuparilevyllä. Kuparinen Steady on premium-tuote, joka sopii vaativallekin esteetikolle, Pakkala kertoo.

Jo aikaisemmin lanseerattuja kylpytynnyreitä messuilla edustaa muun muassa Premium Grandy XL, joka on nimensä mukaisesti perinteisiä paljuja merkittävästi isompi ja hieman syvempi. Kuution muotoinen Grandy sopii jopa lasten uima-altaaksi.

Varustepuolen uutuuksista messuilla esitellään Tubtainer 2 -ylläpitolämmitin. Tubtainer 2 on helppokäyttöinen, sähköllä toimiva kylpytynnyrin ylläpitolämmitin ja suodatinyksikkö, jonka avulla paljun vesi pysyy uimakelpoisena jopa viikkoja. Tubtaineria voi käyttää perinteisen puulämmitteisen kamiinan ohella tai paljun voi lämmittää pelkästään sähköllä.

Tuotekehityksen lisäksi Kirami on satsannut laadukkaampien kylpytynnyrien valmistamiseen osallistumalla uuden EU-laajuisen standardin luomiseen. Standardi liittyy kotitalouksien kylpytynnyreiden turvallisuusvaatimuksiin ja testausmenetelmiin, ja se julkaistiin vuoden 2018 lopussa kahdeksan vuoden tiiviin työn jälkeen. Kirami oli mukana ainoana suomalaisena paljunvalmistajana.

 

Outstanding nautinnolliseen pihaelämään

Kiramin Outstanding-tuoteperheessä on kestäviä, käytännöllisiä ja esteettisiä nautinnollisen elämän mahdollistajia kodin ja mökin pihoille. Corten-erikoisteräksestä valmistetut grillit ja pihasisustustuotteet eivät pelkää tulta tai säätä, ja ajan mittaan niihin muodostuu kauniin ruosteenvärinen, patinoitunut pinta.

 

Kiramin tuotteisiin voi tutustua Kevätmessut 2019 -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 4.–7.4.2019 osastolla 6d2.

 

Lisätietoja:

Kirami Oy 

myyntipäällikkö Kalle Pakkala 

puh. 050 535 5623 

kalle.pakkala@kirami.fi

 

Lue lisää nettisivuilta:

FinVision-sauna

Comfort Family L

Comfort Steady

Premium Grandy XL

Tubtainer 2

Outstanding-tuoteperhe

EU-standardointityö

Kuvia tuotteista


Kirami Oy on vuonna 2001 perustettu perheyritys, joka tunnetaan korkealaatuisista kylpyaltaista ja kylpytynnyreistä. Kirami toimittaa vuosittain noin 5 000 tynnyriä, minkä ansiosta yritys on Euroopan suurin paljujen valmistaja. Outstanding by Kirami -tuoteperhe laajentaa tuotevalikoimaa pihasisustukseen, grilleihin ja ulkotuliin. Yrityksen palveluksessa on 19 henkilöä ja liikevaihto on 8 miljoonaa euroa. www.kirami.fi, www.outstanding360.fi

Voit seurata meitä myös Facebookissa, YouTubessa ja Instagramissa.