Badbaljan - Jälleenmyyjä Ruotsista

Badbaljan | Jälleenmyyjä Ruotsista | Kirami

 

Badbaljan myy Euroopan parhaita paljuja Ruotsissa

Badbaljanin tarina alkoi oikeastaan sattumalta. Nautiskelimme olostamme kylpytynnyrissä eräällä tunturilomalla vuonna 1999. Olimme niihin aikoihin etsimässä tuotteita, joita voisimme myydä talvisin. Tuo paljuhetki oli meistä erittäin mukava, ja kun huomasimme vielä mahdollisuuksia parantaa kylpykokemusta entisestään, päätimme alkaa myydä ja vuokrata paljuja. Halusimme välittää kestäviä kylpytynnyreitä, jotka ovat helppohoitoisia ja hygieenisiä. Siksi valitsimme niille sopivimman materiaalin, jota siihen aikaan oli tarjolla, eli alumiinin.

Aloitimme puulämmitteisten kylpytynnyreiden vuokrauksen ja myynnin vuotta myöhemmin. Vuokraamisen suhteen taisimme olla edellä aikaamme, mutta myynnin osuus alkoi kasvaa. Siihen aikaan markkinoilla oli oikeastaan vain neljä toimijaa, mutta me olimme ainutlaatuisia alumiinisten paljujemme ja varsinkin vesikiertoisten, ulkoisten puukamiinoidemme kanssa.

Alussa välittämämme kylpytynnyrit valmistettiin Ruotsissa, ja siinä yhteydessä tutustuimme Mika Rantaseen ja Kiramiin. Kun he alkoivat muutamaa vuotta myöhemmin valmistaa omia paljuja, ryhdyimme myymään niitä. Miksikö? Siksi, että he panostivat laatuun ja halusivat jatkuvasti kehittää tuotteitaan.  

 

Iloista porukkaa

Badbaljan | Jälleenmyyjä Ruotsista | Kirami
Badbaljan myy Euroopan parhaita paljuja Ruotsissa.

 

Kirami ja sen henkilöstömäärä kasvavat koko ajan. Vierailemme Kiramin tehtaalla vähintään pari kertaa vuodessa ja on helppo huomata, että myös tuttavallinen ja iloinen tunnelma lisääntyy. He ovat mukavaa ja hilpeää porukkaa, jolla on kivaa keskenään. Kirami on Euroopan paras paljuvalmistaja, ja epäilemättä nykyään myös suurin.

 

Kestäviä, korkealaatuisia paljuja

Kiramin tuotteiden laatu sai meidät alun perin ryhtymään heidän jälleenmyyjäkseen, ja laatu on pysynyt korkeana.

Kiramin tuotteilla on Ruotsissa hyvä maine.  Niitä pidetään hyvin suunniteltuina ja viimeisteltyinä. Asiakkaat hakevat helppohoitoisuutta, kestäviä materiaaleja ja hygieenisyyttä, ja löytävät etsimänsä Kiramin tuotteista. Parhaiten meillä tekevät kauppansa Easy- ja Cosy-mallit, joita myymme Fritidstunnan-nimellä.

Eräs Kiramin muovipaljujen eduista on, että ne ovat tasalaatuista, läpivärjättyä ja erittäin kestävää polyeteeniä. Ne eivät päästä väriä eivätkä murru.

Monet asiakkaat haluavat nykyisin käyttää paljussa samaa vettä pitempään puhdistusaineiden ja -toimenpiteiden avulla, mikä vaatii materiaaleilta paljon. Kirami on asettanut kaikille käyttämilleen materiaaleille kovat vaatimukset. Sen ansiosta jokaisella asiakkaalla on mahdollisuus saada kylpytynnyri, joka sopii juuri heidän tarpeisiinsa.

 

Paljuilu on Ruotsissa todella suosittua

Badbaljan | Paljuilu on Ruotsissa todella suosittua | Kirami
Kiramin tuotteilla on Ruotsissa hyvä maine.

 

Osoitus siitä, että teimme aikoinaan oikean valinnan, on että aloittaessamme tarjolla oli vain kylpytynnyreitä, joissa oli lämmityslaite sisäpuolella, ja paljuntoimittajia oli koko maassa muutamia. Me olimme ainoita, jotka myivät ulkopuolisella kamiinalla varustettuja kylpytynnyreitä, ja kilpailijat pitivät meitä hulluina. Nyt myyjiä on 20–30 ja kaikilla on valikoimissa paljuja, joissa on ulkopuoliset kamiinat!

Ensi alkuun kylpytynnyreitä meni kaupaksi ehkä 40 kappaletta vuodessa, mutta nykyään myyntimäärät ovat paljon suuremmat.  Äänekkäiden ja vikaherkkien porealtaiden sijaan monet haluavat vain nauttia mukavasta, lämpimästä, hiljaisesta hetkestä. Aito tuli on tärkeä osa kokemusta eikä puulämmitystä koeta hankalaksi.

Yksi asia ei ole muuttunut: kauppoja tehdään edelleen pääasiassa kesäisin. Ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, miten mukava ulkopalju voi olla, mutta he haluavat vain pulahtaa sinne, eivät asennella sellaista talvisin tai huonolla säällä.

 

Asiakastyytyväisyys on tärkeää

Badbaljan | Asiakastyytyväisyys on tärkeää | Kirami
Saamme usein asiakkailta valokuvia ja tarinoita kesämökeillä ja terasseilla paljussa vietetyistä mukavista hetkistä.

 

Saamme usein asiakkailta valokuvia ja tarinoita kesämökeillä ja terasseilla paljussa vietetyistä mukavista hetkistä. Meille merkitsee paljon se, että tiedämme asiakkaiden olevan tyytyväisiä, ja Kiramin laadukkaiden kylpytynnyreiden ansiosta meidän ei tarvitse olla huolissaan.

Jos minun pitäisi kuvailla Badbaljania, mieleen tulisivat ensimmäisinä sanat "joustavaa, pitkäaikaista palvelua". Asiakkaat voivat soittaa meille 24/7, sillä hyvä asiakaspalvelu on meille a ja o. Joskus tarjoamme sitä myös niille, joilla on ongelmia muiden valmistajien paljujen kanssa.

Meillä on Tukholman lähellä Västerhaningessa toimisto, varasto ja 150 neliön näyttelytilat. Myymme kaikkia Kiramin paljuja, ja useita malleja löytyy jatkuvasti myös varastosta. Aiomme jatkossakin tarjota parasta palvelua ja parhaita tuotteita järkevään hintaan. Haluamme kehittyä ja kasvaa yhdessä Kiramin kanssa, ja kehittää tuotteita entistä paremmiksi.

 

Ystävällisin terveisin

Eric Wennerholm Badbaljanista (Wentor AB)