Huippupelaaja Mikko Esko: Palju tuli taloon

 

Kun olimme rakentamassa uutta, lasitettua terassia, ajattelimme, että jonkinlainen kylpytynnyri voisi olla kiva. Olimme päässeet sellaista muiden luona kokeilemaan. Varsinkin kesällä olisi hienoa käydä saunasta omalla pihalla paljuttelemassa.

Meillä oli vaihtoehtoina joko paljun tai porealtaan hankkiminen, mutta päädyimme lopulta paljuun. Se on lapsille poreallasta mukavampi, kun siinä voi tehdä muutakin kuin vain istua, ja on tilaa pulikoida ja jopa sukellella. Lapset viettävätkin paljussa aikaa tuntikausia pitkin päivää, varsinkin, jos mukana on kavereita.

Olemme olleet paljuun hyvin tyytyväisiä, erityisesti sen koon takia. Valitsimme Kiramin suurimman mallin, johon mahtuu useampi aikuinenkin kerralla. Mallissa on suodatin ja lämpövastus, joten vettä ei tarvitse vaihtaa joka päivä ja sitä on helppo lämmittää.  

                               

Nuorimmainen oppi paljussa jopa uimaan.

Paljua on tullut käytettyä paljon, ja nuorimmainen oppi siinä jopa uimaan. Hän tottui paljussa ollessaan veteen niin hyvin, että isompaan altaaseen mennessä vesi ei enää pelottanut. Palju voi siis joskus toimia vähän kuin miniuima-altaana, jota on helpompi valvoa kuin isoa allasta.

Paljuilussa on ehkä parasta se koko prosessi, joka alkaa veden lämmittämisestä: ensin sytytät tulet ja sitten hiljalleen latailet puita kamiinaan. Kesällä ei vettä kauan tarvitse lämmitellä, mutta talvella aikaa menee vähän kauemmin. Alkuaikoina tein joskus sen virheen, että lämmitin veden liian kuumaksi (40° on tosiaan jo aivan liikaa), mutta hyvin pian opin seuraamaan lämpötilaa jo lämmitysvaiheessa. Siihen liian kuumaankin veteen sekoitimme vain kylmää vettä joukkoon, joten sekään lämmityskerta ei mennyt hukkaan.

Illanvietoissa sauna ja palju ovat aika kova yhdistelmä, ja esimerkiksi viime syksynä kutsuin koko joukkueen meille paljuiltaan. Saunominen tosin jää niissä illoissa usein vähemmälle, kun paljussa tulee jo niin lämmin. Ja paljussa ollessa pitää muistaa juoda tai iskee nestehukka!

 

Tuleva pelikausi jo tähtäimessä

Mikko Esko ja Kalle Pakkala - VaLePa on lentopallon Suomen mestari 2018
Mikko Esko ja Kalle Pakkala -
VaLePa on lentopallon Suomen mestari 2018

Tänä keväänä 2017 VaLePan kausi päättyi iloisissa merkeissä huhtikuussa mestaruuteen ja toukokuun loppuun asti minulla oli vielä maajoukkuepelejä. Sen jälkeen on näin kesä-heinäkuussa ollut aikaa huilailla ja tehdä omia juttuja, sekä tietysti treenailla omatoimisesti.

Ensi kautta varten 2018 VaLePan joukkue alkaa jo olla kasassa, ja heinäkuussa palailemme jälleen yhteen. Uusi kausihan on aina erilainen, mutta erityisellä mielenkiinnolla odottelen nyt seuraavan kauden alkua: meillä on erittäin hyvät mahdollisuudet päästä Mestarien liigaan Eurooppaan! Jäljellä on enää kaksi peliä samaa joukkuetta vastaan, ja näiden pelien voittajalle avautuu liigapaikka. Meidän tarvitsee siis vain pelata hyvin, kaikki muu on jo valmiina!

 

 

 

 

 

 

 

 

Kesäisin terveisin

Mikko Esko

VaLePan passari

 

Mikko Esko käyttää tulen sytytykseen helppoja sytytyspaloja, jolloin sytytys sujuu ongelmitta. Katso muut vinkit tulen sytytykseen!

Lentopallo on lähellä Kiramin sydäntä

Lue lisää kuinka Mikko Esko on kauden 2017-2018 lentopalloilija ja miesliigapelaaja