Saunominen kiinnostaa ympäri Eurooppaa

Suomalainen saunakulttuuri kiehtoo eurooppalaisia | Kirami

Kuva: Wood Fired Hot Tubs by The Log Company

Suomalainen saunakulttuuri kiehtoo eurooppalaisia

Suomi ja sauna kuuluvat lähtemättömästi yhteen, sillä Suomen Saunaseuran mukaan Suomessa on yli kolme miljoonaa saunaa. Kiramin modernin FinVision-saunan avulla suomalaista saunakulttuuria viedään maailmalle. Uutta ja perinteistä sekoittava sauna on herättänyt mielenkiintoa ympäri Eurooppaa.

Saunomisella on paljon positiivisia vaikutuksia ja siihen liittyy vanhaa suomalaista mystiikkaa. Siksi saunat kiinnostavat ulkomailla. 
– Saunominen edistää fyysistä hyvinvointia, sillä lämpö rentouttaa jännittyneitä ja kipeytyneitä lihaksia. Saunominen myös puhdistaa ihoa ja parantaa unen laatua, kunhan muistaa, ettei sauno juuri ennen nukkumaanmenoa. Suomalaiset ovat nauttineet saunomisesta vuosisatojen ajan, joten on ilo viedä saunomisen sanomaa myös muualle Eurooppaan, kertoo Taina Hujo-Oittinen Kiramin viennistä.

 

Kuva: Wood Fired Hot Tubs by The Log Company | Saunassa saa heittää löylyä | ​​​​​​​ Kirami
Kuva: Wood Fired Hot Tubs by The Log
Company | Saunassa saa heittää löylyä |
Kirami

”Saunassa saa heittää löylyä”

Suomalaisille saunominen ja saunomiseen liittyvät asiat ovat itsestään selviä, mutta Suomen ulkopuolella kohtaa monia harhaluuloja.

– Yksi asiakkaiden yleisimpiä kysymyksiä ulkomailla on, että voiko FinVision-saunassa heittää löylyä. Toiseksi ihmetystä on herättänyt myös se, että saunassa voi ihan oikeasti kylpeä. FinVision-saunassa voi rohkeasti käyttää vettä itsensä pesemiseen ja lauteiden huuhteluun saunomisen jälkeen kuten missä vain suomalaisessa saunassa.

Saunomislämpötiloissa on merkittäviä eroja suomalaisten ja eurooppalaisten kesken.

– Moni pitää suomalaisia vähän hulluina, kun kerromme hyvän saunomislämpötilan olevan 80 astetta, kertoo Hujo-Oittinen.

 

Sauna rentouttaa ja rauhoittaa

Suomessa saunaan mennään usein alasti. Saunat ovat rauhoittumisen paikkoja. Suomalaiseen saunakulttuuriin eivät kuulu esimerkiksi vilkkuvat valot tai musiikki.

– Saunominen on Suomessa jollain tavalla pyhää. Saunassa karistetaan päivän pölyt ja peseydytään rauhallisuudesta nauttien. Yksi suomalaisista saunaperinteistä on esimerkiksi koivuvihdalla vihtominen. Vihtominen jättää ihon miellyttävän pehmeäksi ja raikkaaksi.

 

Kiramin Roasty Boss -grilli | Outstanding by Kirami
Kiramin Roasty Boss -grilli | Outstanding by Kirami

 

Saunan jälkeen on hyvä muistaa juoda vettä. Joskus saunoessa iskee myös nälkä. Kiramin Roasty Boss -grillissä maukkaat saunamakkarat tai loimutettu lohi valmistuvat käden käänteessä koko seurueelle.

 

Sauna ja palju ovat lyömätön yhdistelmä

Sauna ja palju ovat lyömätön yhdistelmä | Kirami
Kuva: Wood Fired Hot Tubs by The Log Company | Sauna ja palju ovat lyömätön yhdistelmä | Kirami

 

Nykyään myös paljusta on tullut monelle osa saunakulttuuria. Saunasta on mukava vaihtaa välillä paljuun ja toisinpäin.

– Palju on samanlainen tapa rentoutua kuin sauna. Molempia yhdistää mahdollisuus luonnon lähellä rauhoittumiseen. Kuten saunassa, myös paljussa pätevät omat paljuperinteet ja rennot kylpysäännöt. Kylpytynnyrissä esimerkiksi kannattaa olla aina juomaa mukana ja hyvästä mielestä ei tingitä.

 

Modernisti perinteinen sauna

Modernisti perinteinen sauna | Kirami
Kuva: Wood Fired Hot Tubs by The Log Company | Modernisti perinteinen sauna | Kirami

 

FinVision-saunan ulkoasu on yhtä aikaa moderni ja rustiikkinen, joten se sopii monenlaiseen ympäristöön.

– Kuten Kiramin paljuissa, myös saunassa työn jälki on viimeisteltyä. Saunassa on koko etuseinän kokoinen lasi, joten lauteilla istuen voi ihastella ympäröiviä maisemia.

Muualle Eurooppaan FinVision-sauna sopii siitäkin syystä, että sen hankkiessaan asiakkaan ei tarvitse olla saunaekspertti. Sauna toimitetaan valmiiksi koottuna, vain katto, kiuas, kiukaan kivet ja hormi pitää asentaa paikoilleen. Hyvien ohjeiden ansiosta saunan käyttöönotto sujuu asiaan vihkiytymättömiltäkin.

 

Saunominen on osa arkea

Saunominen on osa arkea | Kirami
Saunominen on osa arkea | Kirami

 

Muualla kuin Suomessa saunominen ei ole niin arkinen asia kuin Suomessa.

– Muissa maissa kyse on ennemminkin luksuksesta, etenkin jos ajatellaan omaa saunaa. Yleisiä saunoja on enemmän, joten eurooppalaisilla on kyllä kokemusta saunomisesta.

– FinVision-saunan avulla viemme suomalaista kulttuuria maailmalle. Tavoitteena on, että myös ulkomailla otettaisiin saunominen osaksi arkea ja opittaisiin nauttimaan siitä – löylyjen kera, hymyilee Hujo-Oittinen. 

 

Lisätietoja:

FinVision-sauna

Kirami FinVision- saunan käyttöohje

Kiramin kylpytynnyrit