Kari Suutarinen

Kari Suutarinen | Kiramin henkilöstöesittely

 

Toisen sukupolven Kiramilainen tekee töitä siellä, missä tarvitaan

 

Kari Suutarinen | Kiramin henkilöstöesittely
Kari Suutarinen, on ollut Kiramilla töissä jo vuodesta 2008.

Kari Suutarinen, on ollut Kiramilla töissä jo vuodesta 2008. Hänelle on karttunut kokonaista yhdeksän vuotta työkokemusta yrityksessämme. Aikoinaan hän päätyi Kiramille töihin firmassa työskentelevän isänsä kautta, ja on näin ollen toisen sukupolven kiramilainen. Alkutaipaleellaan hän teki alumiinitynnyreitä tuotantovastaava-nimikkeen alla.

Karilla on liuta työtehtäviä vastuualueellaan, tiivistettynä ne ovat seuraavat: tilausten käsittely, myyntityö, asiakkaiden palvelu tehtaalla, tuotantohommien tekeminen tarvittaessa sekä tuotetestausten johtaminen. Näiden työtehtävien lisäksi Kari hoitaa konttoritehtäviä kuten rahtikirjojen ja lähetteiden tekemistä pääasiassa silloin kun kollega Ritva ei ole paikan päällä.

Karilla työpäivien sisältö vaihtelee voimakkaasti. Hän ei osaa lainkaan määritellä tavanomaista työpäivää. Toisinaan hän on päivän koneella, joskus taas testailemassa tuotteita kokonaisen päivän ajan. Kari ei tee pelkästään yhtä tiettyä asiaa, vaan menee tilanteen mukaan sinne, missä häntä tarvitaan.

Karista työssä on mukavaa se, että tehtävät ovat hyvin vaihtelevia, ja hän pitää siitä, että työ ei ole yhden homman tekemistä robotin tavoin. Työporukka on hänestä mukava ja yhteisö hyvä. Työ on hänellä suurelta osin yksin tekemistä. Välillä, tehtävästä riippuen, hän toki tekee yhteistyötä työtovereiden kanssa.

Kari on paljon kotona pienten lastensa kanssa. Töiden jälkeinen aika meneekin pääosin heidän kanssaan. Hänen harrastuksiaan ovat frisbeegolf ja kalastus.