Sami Eskola

Sami Eskola | Kiramin henkilöstöesittely

 

Huoltomiehenä haasteita rakastava moniosaaja, joka tukee aina lastensa harrastuksia

 

Sami Eskola | Kiramin henkilöstöesittelySami Eskola, toimii Kiramilla huoltohenkilönä. Aikoinaan vuonna 2014 Sami tuli Kiramille töihin nykyisen kollegansa kautta. Karin kuultua Samin jääneen kaupan alalta työttömäksi, hän kysyi, josko Sami olisi kiinnostunut tulemaan Kiramille töihin, koska uutta huoltomiestä tarvittaisiin edellisen jäädessä eläkkeelle. Sami oli noin puoli vuotta aikaisemmin kysellyt toiselta nykyiseltä kollegalta Antilta työpaikkaa, mutta silloin vielä ei ollut työtä tarjolla. Mikan työhaastattelussa ilmeni, että Samille oli suunniteltu jo hommat valmiiksi aloitusta varten, mutta huolena oli puuttuva kuorma-autokortti. Sami järjesti asian oppisopimuksen avulla ja hankki tarvittavat osaamiset. Oppisopimuksen päätyttyä Samin kanssa allekirjoitettiin vakituinen työsopimus.

Samin työtehtävät koostuvat monista eri asioista, kuten laitosmiehen, kiinteistön kunnossapidon, autonkuljettajan, huolto-, korjaus-, teknisen tuen tehtävistä, ja joskus myös myyntihommat kutsuvat. Kiireaikoina Sami saattaa auttaa myös työkavereitaan linjalla, jotta tynnyrit saadaan valmiiksi sovitussa ajassa. Sami tokaisikin, että koskaan ei ole samanlaista työpäivää! Hänen mielestään työ on mukavaa monipuolisuuden takia, koska saa tehdä kaikkea käsillään. Parasta on, kun saa ratkaista asioita, joskus kyllä sormi suussa, oppien uutta, sillä kaikkeen ei aina ole valmista ratkaisua. Työyhteisö on Kiramilla erinomainen. ”Meillä on hyvä yhteishenki, tänne ei ole jäykkikset eksyneet”, totesi Sami. Hän kertoo olevansa ylpeä saadessaan olla mukana tekemässä ja kehittämässä Kiramin brändiä.

Vapaa-aikana Sami seuraa tyttärensä ja poikansa jalkapalloharrastusta. Molemmat pelaavat seurassa nimeltä Lauttakylän Luja. Sami on aktiivisesti toiminnassa mukana aina kun tarvitaan. Lasten tukeminen urheilussa vanhempana on suunnattoman tärkeää, se luo hyvät suhteet niin lasten kasvaessa kuin muutenkin koko elämää ajatellen. Sami ehtii tämän lisäksi puuhailemaan myös omien harrastusten parissa, kuten veneilyn ja omien veneiden rakentelun syövereissä. Talvella rakentelupuuhat, ns. tuunaukset siirtyvät moottorikelkkojen pariin ja joskushan niillä tarvitsee myös ajellakin. Samia saattaa nähdä Karvian kelkkailijoiden maisemissa, sillä siellä on hyvät urat kelkalla ajella.

Tutustu Lauttakylän Lujan toimintaan

Täältä löydät Karvian Kelkkailijat