Palju kuuluu elämään - ja häihin!

Palju kuuluu elämään - ja häihin! | Kirami

 

Kesällä 2017 juhlittiin kaksia häitä, joihin Kirami sai ilokseen osallistua. Toisissa häissä oli tärkeässä osassa Kiramin palju, toisissa esiintyivät iloisen siniset ämpärimme.

 

Erja Vauranoja ja Juha Jokipii vihittiin pariskunnan kotona Sastamalassa 29.7.2017. Kesäisille häille persoonallista maustetta antoivat kylpytynnyri ja Kirami.

– Palju on iso osa elämäämme. Vuosi sitten kesäkuussa kylpytynnyri tuli taloon, ja laskimme, että uuteen vuoteen mennessä takana oli jo 110 paljupäivää, kertoo Juha Jokipii.

Lähipiirikin on huomannut kylpytynnyrin merkityksen pariskunnalle.

– Hyvä ystävämme oli meillä paljuttelemassa syksyllä 2016. Hän totesi, että "jos teidät vihitään, niin se varmaan tapahtuu paljussa". Siitä se ajatus lähti liikkeelle, Jokipii toteaa.

 

Sanoista tekoihin

Palju kuuluu elämään - ja häihin! | Kirami
Palju kuuluu elämään - ja häihin!

Kylpytynnyri oli jo omasta takaa ja lisärekvisiitaksi saatiin Kiramilta suuri banderolli, joka ripustettiin paljun taakse. Vihkiminen tapahtui omalla kotipihalla: morsiuspari seisoi paljussa ja vihkimisen toimittanut pappi sen vieressä.

– Aikaisin aamulla olin alkanut paljua lämmittämään, joten vesi oli jo 36–38-asteista. Siellä me seisoimme vedessä, minäkin suorissa housuissa. Olin siinä vaiheessa teepaitasillani, että olisi vaatteissa samoja värejä emännän kanssa, Jokipii muistelee.

Pappi oli todennut, ettei ollut koskaan aikaisemmin ketään paljussa vihkinyt. Häissä laulanut morsiamen ystävä, Hanna Ekola, ei hänkään ollut ennen ollut paljuhäissä.

– Mutta ei hän suostunut tulemaan kanssamme paljuun, niin kuin ei pappikaan, Jokipii naureskelee.

 

Vieraatkin pääsivät paljuun

Hääjuhlien muu ohjelma oli alusta asti selvä.

– Iltabileet olivat tietysti paljua ja saunaa, Jokipii sanoo.

Vieraita juhlissa oli kolmisenkymmentä. Hekin viihtyivät kylpytynnyrissä.

– Enimmillään meitä oli siellä kerralla yhdeksän, osa istui välillä sylikkäin. Hyvin mahduttiin 180 senttiä leveään paljuun, kehuu Jokipii.

 

Palju kuuluu elämään - ja häihin! | Kirami
Erja Vauranoja ja Juha Jokipii vihittiin pariskunnan kotona Sastamalassa 29.7.2017.

 

Rennot häät, hienot muistot

Jokipii kertoo, että häistä jäi hienoja, ainutlaatuisia muistoja. Juhlaväki sai nauttia rennoista, taatusti juhlaparin näköisistä hääjuhlista.

– Itse teimme kaikki juhlajärjestelyt. Talkooväkeä tietysti oli, ja esimerkiksi kaaso oli isosti apuna. Talkooväki oli sitten paikalla myös juhlimassa kanssamme.

Kirami lahjoitti hääparille kolmikulmaisen Freedom-ulkotulen, joka toimii myös grillinä.

– Siihen saa sytytettyä hienon valkean. Se palaa nykyään usein paljun vieressä luomassa tunnelmaa, ja on siinä välillä grillattu ruokaakin, kertoo Jokipii.

Katso kaikki kuvat häistä

 

Ämpärikaupalla onnea hääparille

Palju kuuluu elämään - ja häihin! | Kirami
Milla ja Ari Salmelan avioliittoa juhlistettiin 5.8.2017 Mikkelissä. 

 

Milla ja Ari Salmelan avioliittoa juhlistettiin 5.8.2017 Mikkelissä. Avioliitto oli solmittu jo vuotta aikaisemmin, mutta 1-vuotishääpäivänä liitto siunattiin Mikkelissä Pitäjänkirkossa ja häitä juhlittiin ravintolassa. Tärkeässä roolissa The Salmelat -häissä olivat Kiramin ämpärit.

– Tahdoin jotain erilaista kiitoslahjaksi, sellaista, mistä olisi hyötyä myöhemminkin. Kun ystäväni Sarin kanssa keksimme ämpäri-idean, en pystynyt unohtamaan sitä, kertoo morsian Milla Salmela.

– Idea ämpäreistä oli alun perin sisäpiirin vitsi, sellainen "mitäpä ihminen ei tekisi ilmaisen ämpärin ja avioliiton eteen" -ajatus. Morsianta ei tarvinnut kahdesti houkutella ja kun sulhaseltakin heltisi suostumus, ämpärit hankittiin, "taustapiru ja ämpärivastaava" Sari Turunen naurahtaa.

 

Ämpärit saatiin Kiramilta

Palju kuuluu elämään - ja häihin! | KiramiKirami tuli kuvaan mukaan, kun Turunen muisti yrityksen jakaneen ämpäreitä alkuvuodesta Piha- ja puutarhamessuilla Helsingissä.

– Mikkelissä vietettiin kesällä asuntomessuja ja mieleeni tuli oiva yhteistyö: meille ämpärit ja Kiramille hauskaa näkyvyyttä messupaikkakunnalla. Toki paljuilu on lähellä hääparin sydäntä, vaikka omaa kylpytynnyriä ei vielä pihalta löydykään, joten sikälikin Kirami oli sopiva valinta, Turunen kertoo.

 Salmela vahvistaa paljuhaaveet.

– Palju on tosiaan haaveissa mökille ja ehkä kotiinkin. Jälkikäteen kyllä tajusin, että Kirami-sana myös sisältää Arin koko nimen ja minunkin nimeni ensimmäiset kirjaimet.

 

Vauhdikas päivä

Ämpärit olivat juhlapäivän aikana monessa mukana, vaikka useimmat niistä ajautuivatkin lopulta jatkojen ajaksi ravintolan narikkaan tai morsiusparin hotellihuoneeseen parkkiin.

Palju kuuluu elämään - ja häihin! | Kirami– Ihan kaikkea ämpärin matkasta emme tietenkään uskalla paljastaa, mutta kerrottakoon, että se oli tiiviisti mukana niin etkoilla kuin jatkoillakin, ja tiedetäänpä ämpärin päässeen kirkossakin pyörähtämään. Vilkkaimpien huhujen mukaan myös häävuoteessa nähtiin "kolmas pyörä", vihjailee Turunen.

 

Häiden jälkeistä elämää

Jokainen vieras sai hääjuhlista muistoksi mukaansa Kiramin ämpärin. Jo hääjuhlissa lahjan jatkokäyttöideat lentelivät villisti.

– Meille itsellekin jäi pari ämpäriä, jotka ovat olleet arkikäytössä niin ulkona kuin sisälläkin: niillä on kannettu omenoita, lapset ovat leikkineet niillä ja käyttäneet tuoleina ja korokkeina. Ystävät ovat keränneet niihin luumuja, ja pian ne testataan booliämpäreinäkin, listaa Salmela.

– Itselleni tulee aina hymy huulille, kun Kiramin ämpäri sattuu silmään. Ne muistuttavat ikimuistoisesta päivästämme!

Katso kaikki kuvat häistä