Suomibloggaaja René Schwarz näki koronan mahdollisuutena

"Mökki-toimisto" Suomen metsässä on bloggaajalle vielä rakkaampi paikka kuin kotitoimisto | Kirami

"Mökki-toimisto" Suomen metsässä on bloggaajalle vielä rakkaampi paikka kuin kotitoimisto

 

Suomibloggaaja René Schwarz: „Yritän aina ajatella positiivisesti“

 

Lähes kaikki saksankielisellä alueella asuvat ihmiset, jotka ovat kiinnostuneet Suomesta, ovat todennäköisesti törmänneet jo René Schwarzin FinnTouch blogiin. Häntä voisi pitää epävirallisena „Suomi-lähettiläänä“, jota seuraa nykyään monta tuhatta ihmistä eri SoMe-kanavilla. Media-alan yrittäjänä ja bloggaajana René yritti nähdä koronakriisin mahdollisuutena ja keksi „Kalsarikännit“-lähetyksellään aivan uudenlaisen live-konseptin.

 

Iso shokki maaliskuun alussa

- Alunperin olin suunnitellut, että panostan tänä vuonna blogissani aiempaa enemmän matkailuun liittyviin juttuihin. Sitten maaliskuun alussa koronakriisi alkoi ja muutti kaiken. Parina ensimmäisenä päivänä shokki oli valtava, enkä pystynyt tekemään juuri mitään, René kertoo.

Puoliksi suomalainen René perusti FinnTouch.de- bloginsa vuonna 2016. Blogissaan hän kirjoittaa toisesta kotimaastaan, antaa matkailuvinkkejä, haastattelee suomalaisia bändejä tai esittelee suomalaisia tuotteita. Yli kymmenen vuotta hän on ollut oma pomonsa ja kirjoittanut tekstejä eri asiakkaille.

- Ilman muuta siinä tuli heti ensimmäisenä reaktiona suuri pelko siitä, kuinka töiden kanssa nyt käy. Eihän kukaan osannut ennustaa, kuinka kauan ”lockdown” tulisi kestämään ja miten se vaikuttaisi asiakkaisiini ja sitä kautta myös omiin töihini, René myöntää. 

 

Holzimgarten | Suomibloggaaja René Schwarz ja Kiramin jälleenmyyjä Günther Heizmann livelähetyksessä paljusta | Kirami
Holzimgarten: Suomibloggaaja René Schwarz ja Kiramin jälleenmyyjä Günther Heizmann livelähetyksessä paljusta

 

Etätyö oli jo ennestään tuttua

Onneksi Renén työt eivät loppuneet koronan takia. Kehitys oli jopa päinvastainen:

- Jostain ihmeen syystä yhtäkkiä kaikki asiakkaani koputtivat ovea ja halusivat minun apuani. Sen takia minulle ei ollut vaikeaa ajatella taas positiivisesti, bloggaaja hymyilee. 

Kun monelle ihmiselle juuri Saksassa etätyö tuli täysin uutena kokemuksena vastaan, se ei Renén osalta muuttunut paljon mitään. Jo monta vuotta hän on työskennellyt kotitoimistostaan käsin, ja hän rakastaa tämän työmallin tuomaa joustavuutta.

- Voin viedä aamuisin pienen poikani Jarin päiväkotiin ja leikkiä iltapäivällä hänen kanssaan, jos vain tahdon. Istun sitten kyllä usein iltamyöhään tietokoneen ääressä, mutta se ei haittaa minua ollenkaan, hän hehkuttaa. 

Kaikista pahimpana korona-aikana hän työskenteli entistä keskittyneemmin päästäkseen yrityksensä kanssa eteenpäin. Ja sitten hän kehitti sattumalta jotakin aivan uutta. 

 

Maistajaiset Facebookissa yhdistivät Suomen ystävät

- Jo kauemman aikaa olin halunnut järjestää maistajaisia, joissa tarjottaisiin suomalaisia juomia. Alun perin aioin järjestää näitä tapahtumia jossain baarissa tai ravintolassa. Sitten tuli korona väliin. Hyvä kaverini kutsui minut mukaan erään saksalaisen panimon netin kautta järjestettyihin maistajaisiin. Siitä minulle tuli idea: Miksi emme tee tällaista suomalaisten oluiden ja muiden juomien kanssa?

Luovasta ideasta kehittyi nopeasti aivan konkreettinen konsepti. Yhdessä liikekumppaninsa Mari Raatikaisen kanssa, joka vetää Little Finland verkkokauppaa, René kutsui seuraajiaan jo 03. huhtikuuta ensimmäiseen „Kalsarikännit“-lähetykseen, joka välitettiin livenä blogin Facebook-sivun kautta. Seuraajilla oli mahdollisuus tilata etukäteen maistelupaketti, ja lähetyksen aikana nostettiin virtuaalisesti maljaa. Konsepti toimi.

- Meillä oli heti mukana yli 50 Suomen ystävää, jotka tilasivat paketin ja juttelivat reippaasti minun kanssani ja keskenään livechatin kautta. Tähän päivään mennessä olemme tehneet jo seitsemän lähetystä, muun muassa erikoislähetys Kiramin 19. synttärin johdosta, jolloin istuimme aidossa suomalaisessa paljussa. Tästä on kehittynyt tosi kiva yhteisö, ja monet ihmiset ovat mukana joka ikinen kerta. Ilman koronaa näin ei olisi tapahtunut, René miettii.

„Kalsarikännit“-lähetyksillään Suomi-entusiasti toi vaikeana aikana iloa ja yhteisöllisyyttä monelle ihmiselle. Sen lisäksi hänen ideansa ansiosta perheyritys Little Finland selvisi suhteellisen hyvin ”lockdownista”, eikä bloggaajan itsekään tarvinnut murehtia töidensä jatkuvuudesta.

- Kesätauon jälkeen jatkamme elokuun lopussa uusilla live-lähetyksillä. Meillä tulee olemaan muun muassa Suomi vs. Ruotsi spesiaalilähetys. Ja minulla on päässäni vielä monta kivaa ja kiinnostavaa aihetta, hymyilee René arvoituksellisesti.

 

Kalsarikännit | René ja juontajakolleegansa Tanja Frisch Kalsarikännit-juhannuslähetyksessä | Kirami
Kalsarikännit: René ja juontajakolleegansa Tanja Frisch Kalsarikännit-juhannuslähetyksessä

 

Eniten kaipasin vettä

Vaikka René Schwarz pystyi kääntämään koronakriisin itselleen mahdollisuudeksi, oli kuitenkin joitakin asioita, joita hän kaipasi tänä aikana.

- Eniten koko aikana kaipasin vettä, myöntää René.

Jo monta vuotta René on käynyt säännöllisesti uimassa ja saunomassa, mikä on tärkeää vastapainoa työlle kotitoimistossa. Koronan aikana hän ei pystynyt moneen kuukauteen käymään tutuissa paikoissa, sillä kaikki oli suljettu.

- Voitte kuvitella, kuinka suuri oli ilo, kun pääsin kylpemään Kiramin paljussa, kun teimme livelähetystä saksalaisen jälleenmyyjän Holzimgartenin luona.

Nyt bloggaaja iloitsee erityisesti jokavuotisesta Suomen matkastaan.

- Meillä on pari kivaa yhteistyöjuttua, joiden myötä pääsemme vierailemaan kiinnostavissa paikoissa. Kerromme niistä FinnTouchin sivuilla. Olen todella iloinen, että suunnitteilla on taas myös Kiramin kanssa uusia yhteisiä projekteja, René paljastaa.

 

FinnTouch-blogi

„Kalsarikännit“-live-lähetykset

FinnTouch Facebookissa ja Instagramissa