Saimaan saaressa palju ja torppa

Saimaan saaressa palju ja torppa | Kirami

 

Mirja Sokuran perheellä on käytössään kaksi Kiramin paljua. Toinen palju on kotipihalla ja toinen kesämökillä Saimaan saaressa. Kahden paljun myötä kylpemisestä voi nauttia ympäri vuoden.

Kiramin palju oli helppo valinta Sokuran perheessä. 
– Olen kylpenyt ensimmäisiä kertoja Kiramin paljussa enkä sen jälkeen oikeastaan miettinytkään muita valmistajia. Kiramin kotimaisuus ja laatu ovat itselleni tärkeitä asioita, kertoo Mirja Sokura. 
Paljut ovat olleet osa Sokuroiden elämää jo kahdeksan vuoden ajan. 
– Jotkut ajattelevat, että paljuhuuma on ohimenevää, mutta meillä se on ainakin kestänyt kaikki nämä vuodet. Jopa niin vahvasti, että hankimme kaksi paljua, Sokura hymyilee.

 

@luonnonkulkija | Mirja Sokuran perheellä on käytössään kaksi Kiramin paljua | Kirami
@luonnonkulkija | Mirja Sokuran perheellä on käytössään kaksi Kiramin paljua | Kirami

 

Paljunautinto kotona ja kesämökillä

Ensimmäinen palju ostettiin kotipihalle.

– Meiltä kaadetiin kotipihalta vuonna 2011 iso salavapuu, jonka paikalle ajattelin paljun sopivan. Mieheni halusi kaataa puun ja ehdotin, että jos puu kaatuu, sen tilalle hankitaan palju. Tämän kompromissin myötä meille tuli ensimmäinen kylpytynnyri.

Kotipihalle hankittu puupalju vietiin neljän vuoden kovan käytön jälkeen mökille, ja tilalle kotiin hankittiin muovisisuksella varustettu kylpytynnyri.

– Halusimme paljunautinnon myös mökille, ja päätimme vaihtaa kotiin muovisella sisuksella varustetun paljun, sillä sen pesu on nopeampaa.

Saimaan saareen kesämökille puupalju vietiin veneen perässä uittamalla.

– Siinä hässäkässä meiltä unohtui kamiinan piippu kotiin. Olimme kuitenkin päättäneet, että palju lämpiää sinä iltana, joten teimme pilariharkoista väliaikaisen piipun kamiinan päälle. Hätä keinot keksii, Sokura naurahtaa.

 

@luonnonkulkija | Paljunautinto kotona ja kesämökillä | Kirami
@luonnonkulkija | Paljunautinto kotona ja kesämökillä | Kirami

 

”Kylpytynnyri on ainoa paikka maailmassa, missä ei näprätä älypuhelinta”

Sokurat ovat olleet tyytyväisiä molempiin paljuihin. Kotona ja mökillä kylpemisessä on kuitenkin eronsa.

– Vaikka asummekin maaseudun rauhassa, niin onhan kylpeminen mökillä veden ääressä kuitenkin nautinnollisempaa. Välillä voi käydä järvessä ja palata taas paljuun. Mökillä tulee istuttua paljussa pidempiä aikoja lintuja ja muita luonnonilmiöitä tarkkaillen.

– Paljussa on parannettu maailmaa ystävien kanssa, siellä on jaettu monet ilot ja surut. Nykyään tuntuu, että kylpytynnyri on ainoa paikka maailmassa, missä ei näprätä älypuhelinta.

Sokuroille on muodostunut paljun ympärille omat rutiininsa kahdeksan vuoden aikana.

– Mökkiviikonloput alkavat aina samalla kaavalla: mieheni kantaa polttomoottoripumpun laiturille ja laittaa paljun täyttymään, ja minä keitän kahvit.

 

@luonnonkulkija | Mirja Sokuran perheellä on käytössään kaksi Kiramin paljua | Kirami
@luonnonkulkija | ”Kylpytynnyri on ainoa paikka maailmassa, missä ei näprätä älypuhelinta” | Kirami

 

Luontokuvaaja näkee kauneutta lähellä

Mirja Sokuran Instagram-tili (@luonnonkulkija) on täynnä toinen toistaan tunnelmallisempia luontokuvia.

– Olen kuvannut monta vuotta, mutta kynnys kuvien julkaisuun avoimella tilillä oli aika iso kynnys. Idea Instagram-tiliin lähti siitä, kun ideoin Luonnonkulkijan päiväkirjan, jonka painos julkaistiin ja myytiin vuonna 2017. Ohjasin myyntituotot lyhentämättömänä saimaannorpan suojelutyöhön.

Sokura näkee kauniita aiheita kotipihallaan ja mökkitontilla. Myös paljusta on tullut otettua tunnelmallisia kuvia.

– Olen lähiluonnonkuvaaja ja onnekas, kun voin mökkitontilta kuvata sekä auringonnousut että laskut. Aina ei tarvitse mennä maailman ääriin, Suomessa on yllin kyllin kauneutta.

– Luonnossa liikkuminen kameran kanssa on nykyisin iso osa vapaa-aikaani. Kuvaan omaksi ilokseni myös ruokakuvia ja arkkitehtuuria. Joskus kiinnostuksen kohteena taas ovat eläimet, Sokura kertoo.  

 

@luonnonkulkija | Luontokuvaaja näkee kauneutta lähellä | Kirami
@luonnonkulkija | Luontokuvaaja näkee kauneutta lähellä | Kirami

 

Katso kuvia täältä

Mikäli paljun kierrättämiseen ei omassa käytössä ole mahdollisuutta, lue käytetyn paljun kierrätysohjeet 

Kuinka valitsen itselleni sopivan paljun? Lue vinkit blogistamme