Ville Haapasalon palju lämpenee joka päivä

Ville Haapasalon palju lämpenee joka päivä | Kirami paljut

Asiakastarina Ville Haapasalo 5.5.2020

Ville Haapasalo: "Paljussa ei ole kiire mihinkään, siellä istutaan ystävien kanssa ja jutellaan"

 

Suomalaiset tuntevat Ville Haapasalon lähinnä näyttelijänä, Muumipapan äänenä ja tv:n matkailuohjelmien isäntänä. Ville itse kutsuu itseään sekatyömieheksi, jonka alaa on tunteiden myyminen.

– En ole enää pitkään aikaan sanonut olevani näyttelijä. Tähän ammattiin kuuluu niin paljon kaikkea, että olen unohtanut mikä olen tai mitä teen työkseni.

Juttelemme Villen kanssa puhelimessa toukokuussa 2020, jolloin koronan aiheuttama poikkeustila on kestänyt jo kuukausia. Ville kertoo, että kevät on ollut kovaa aikaa sellaiselle, jonka työ on yleensä hyvin ihmisläheistä. Päivät ovat olleet täynnä ruudun tuijottamista tai muovikappaleeseen puhumista. Sopivaa vastapainoa sille on ollut puuhailu oman mökin pihalla Järvi-Suomessa.

– Tykkään huseerata ulkona, tehdä puita, sytytellä tulta: se on minulle merkki siitä, että päivän työt on tehty ja saa rentoutua.

 

Ville Haapasalo | Tykkään huseerata ulkona, tehdä puita, sytytellä tulta: se on minulle merkki siitä, että päivän työt on tehty ja saa rentoutua | Kirami paljut
Tykkään huseerata ulkona, tehdä puita, sytytellä tulta: se on minulle merkki siitä, että päivän työt on tehty ja saa rentoutua.

 

Paljulla purjehtien Viroon

Ville on löytänyt paljun riemut vasta aikuisiällä. 

– Oli meillä lapsena joku vanha lihatiinu, jossa oltiin saunan jälkeen. Sitä ei voinut lämmittää, joten vesi oli kylmää.

Kiramin paljuihin Ville tutustui tavalla, joka ei ollut ihan perinteisin: hän purjehti kesäkuussa 2019 paljulautalla Helsingistä Viroon yhdessä keksijä Janne Käpylehdon ja merikapteeni Antti Linnanvirran kanssa. Palju matkasta voi lukea lisää täältä.

– Mietimme sitä Viron purjehdusta etukäteen monella tapaa. Koko ideassahan ei ollut mitään järkeä, mutta elämässä pitää kuitenkin tehdä sellaisiakin asioita. Liian usein törmää siihen, että ihmiset sanovat: "olisipa hauskaa, mutta en nyt tiedä jaksanko kuitenkaan".

Ville muistelee naureskellen, että matka olisi ollut leppoisampi, jos ei olisi ollut merenkäyntiä.

– 90 prosenttia ajasta oli taistelua, että pysyttiin lautalla. Kun oli purjehdittu vasta 10 minuuttia, pallogrilli tippui mereen. Sen jälkeen syötiin koko loppumatka kylmää ruokaa. Palju piti tyhjentää vedestä, ja se täytettiin uudelleen vasta, kun päästiin rauhallisemmalle merialueelle. 

 

 

Syksyllä Ville ja Janne kävivät Kiramilla vierailulla muistelemassa kesän seikkailua. Silloin tietysti myös paljuteltiin ja saunottiin FinVision -saunassa. Kiramin Mika, Kari ja Pirjo kokkailivat kaikille herkkuja, ja Outstanding-tuotteet olivat illan aikana terassilla kovassa käytössä.

 

Syksyllä Ville ja Janne kävivät Kiramilla vierailulla muistelemassa kesän seikkailua | Kirami paljut
Syksyllä Ville ja Janne kävivät Kiramilla vierailulla muistelemassa kesän seikkailua

 

Kylmästä tiinusta omaan paljuun 

Villen mökkirannassa komeilee nyt ensimmäinen oma palju, Kiramin Steady M, johon mahtuu 6 kylpijää kerralla. Se asennettiin paikalleen ennen joulua 2019.

– Mietin ensin, että mitä järkeä on omistaa palju järven rannalla. Minähän käyn uimassa talvellakin pari kertaa päivässä - mihin minä paljua tarvitsen? Mutta se muuttaa tätä järvihommaa: mökillähän nautitaan siitä, että katsellaan maisemia, ja paljussa voi olla huonollakin säällä. Ei räntäsateessa viitsi laiturilla istua!

 

Ville Haapasalo | Ei räntäsateessa viitsi laiturilla istua! | Kirami - Warmer feelings.
Ei räntäsateessa viitsi laiturilla istua!

 

Ville voi viihtyä paljussa jopa pari tuntia, varsinkin hyvässä seurassa.

– Siellä sitä istuskellaan ystävien kanssa, ei ole kiire mihinkään, ollaan ja jutellaan. Paljussa tulee usein hyviä keskusteluja ja ideoita, ja palaverejakin on yllättävän mukava pitää. Liikekumppaneitakin olen paljussa istuttanut, vaikka en nyt ehkä heti ensitapaamisella.

 

Ville Haapasalo | Ville voi viihtyä paljussa jopa pari tuntia, varsinkin hyvässä seurassa | Kirami kylpytynnyrit
Ville voi viihtyä paljussa jopa pari tuntia, varsinkin hyvässä seurassa.

 

Halkoja hakatessa parhaat ideat

Oma palju on lämmennyt päivittäin siitä asti, kun Ville asettui maaliskuussa perheensä kanssa mökille. Paljun lisäksi lämpiää aina myös sauna. 

– Olen perheelle sanonut, että palju on tarjolla joka ilta, eli saa tulla kuka haluaa. Muutkin ilmestyvät sinne yleensä neljästi, viidesti viikossa. Lasten suosikki on paljussa kelluva Tubbar 2-juomateline, jossa pitää olla juotavaa tarjolla.

Paljukauden alkaessa järvi oli vielä jäässä ja iltaisin oli 10 astetta pakkasta. Silloin Ville lämmitti kylpyveden 42–43 asteeseen, mutta kesällä hän arvelee matalammankin lämpötilan riittävän. 

 – Halkoja tässä saa kyllä hakata! Mutta se on vain hyvä, sillä silloin tulevat ne parhaat ideat. Siinä kun keskittyy osumaan aina keskelle halkoa, niin alitajunnassa muhii ja yhtäkkiä sieltä pomppaa! Ainakin 10 tämän kevään 20 ideasta on tullut halkoja hakatessa.

 

Ville Haapasalo | Lasten suosikki on paljussa kelluva Tubbar 2-juomateline, jossa pitää olla juotavaa tarjolla | Kirami juomatelineet
Lasten suosikki on paljussa kelluva Tubbar 2-juomateline, jossa pitää olla juotavaa tarjolla.

 

Ideoita ja tunteiden myyntiä

Uusille ideoille on ollut tilausta keväänä, jolloin on ollut mahdotonta ennustaa tulevaa.

– Avataanko teatterit? Pidetäänkö messuja? Mistään ei nyt tiedetä mitään. Kun lama iskee, minun alani ensimmäiseksi suljetaan ja viimeiseksi avataan. Venäjällä ilmoittivat, että ovat vuoden kiinni, joten sinne ei voi työpaikalle mennä. Elokuun puoleen väliin asti tiedän tarkkaan, mitä teen, mutta siitä eteenpäin en. 

Ville myöntää, että alussa tunne oli hirveä, lähes paniikinomainen. Pikkuhiljaa mieli alkoi rauhoittua, kun muisti, että vastaavia aikoja on ennenkin ollut ja kaikesta on selvitty.

– Jos ei olisi tätä taloudellista puolta, niin tämähän olisi aivan huippua. Voi olla rauhassa mökillä, tehdä aamuisin kävelylenkkejä, käydä katsomassa, näkyisikö sitä karhua, joka harjulla pyörii… Valitettavasti vain meillä tunteita myyvillä on puskurirahastona kestolotto.

Työntekoa Ville ei ole missään vaiheessa lopettanut kokonaan. Halkojen hakkuu ja muu puuhailu on tuottanut toukokuuhun mennessä jo parikymmentä liikeideaa, joista toteutuu jopa viisi. 

– Kesällä minusta tulee toriyrittäjä! Myyn Puumalassa herkullista georgialaista hatsapurileipää. Sen lisäksi meillä on käsidesitehdas Venäjällä jo melkein pystyssä. 


Tutustu myös Villen isännöimään Kalastus-tv:hen! Luovan pöljää -jaksossa askarrellaan mukavuudenhaluiselle kalastajalle paljulautta.

 

Ville Haapasalo rentoutuu mökillään kauniissa Järvi-Suomen maisemissa | Kirami - Warmer feelings.
Ville rentoutuu mökillään kauniissa Järvi-Suomen maisemissa.

 

Kiitos Ville haastattelusta ja loistavista kuvista!

 

Katso myös seuraavat Villen ohjelmat

Haapasalon Suomi

Haapasalo ja kaverit

Haapasalo Goes America

Silkkitie 30 päivässä