Paljusta on iloa myös koirille

Paljusta on iloa myös koirille | Kirami

Asiakastarina Eeva Mäki ja Onni-koira 08.09.2020

Mäyräkoira Onnin onnistunut uimahyppy suoraan paljuun

 

Kiramin paljut ovat olleet kevään ja kesän hittituote. Rentouttavista kylvyistä eivät kuitenkaan nauti pelkästään ihmiset: myös nelijalkaiset ystävämme ovat päässeet paljuttelun makuun.

 

Mäyräkoira Onnin onnistunut uimahyppy suoraan paljuun | Kirami
Mäyräkoira Onnin onnistunut uimahyppy suoraan
paljuun

Kirami sai kesän lopussa asiakkaalta ilahduttavan kuvan, jossa lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira Onni tekee mahtavan sukelluksen Kiramin paljuun. 

– Onni on seurallinen koira ja haluaa usein kanssamme esimerkiksi saunaan. Yhtenä päivänä paljussa ollessamme Onni nousi paljun rappusia pitkin ylös ja kurkkasi laidan yli. Kamera oli sopivasti lähellä ja ajattelin ottaa kuvan koirasta. Yhtäkkiä Onni kuitenkin päätti hypätä meidän kanssamme kylpemään. Ajoitus oli täydellinen, sillä kuvaan tallentui uimahypyn suorittava mäyräkoira, kertoo Onnin omistaja Eeva Mäki


Onni pääsi heti kylpemisen makuun.

– Uimahyppy oli Onnille ensimmäinen kerta paljussa, mutta hän tuntui tykästyvän siihen niin paljon, että kävi monesti kurkkimassa ja pohtimassa paljun reunalla mahdollista uusintahyppyä. 

 

Vedestä nauttiva Onni-koira | Kirami - Warmer feelings
Vedestä nauttiva Onni-koira

 

Vedestä nauttiva koira 

Onnin perheeseen kuuluu omistaja Eevan ja hänen avopuolisonsa Samin lisäksi myös 13-vuotias karkeakarvainen mäyräkoira Leevi. Molemmille koirille vesi on mieluinen elementti, mutta Onni on todellinen merestä nautiskelija.

– Onni rakastaa merta ja uimista. Lenkkeilemme joka päivä lähellä rantaa ja Onni haluaa aina läheiselle laiturille ihastelemaan merimaisemia. Vanhempieni luona on oma ranta ja siellä koirat tykkäävät mennä mereen polskimaan, Mäki kertoo.

 

 

 

Perheen yhteisiä paljuhetkiä

Onnin uimahyppyharrastukseen innoittanut Kiramin palju sijaitsee Eevan vanhempien kotipihalla.

– Palju on ollut vanhemmillani nyt kolme vuotta ja se on säännöllisessä käytössä ympäri vuoden.

Kylpytynnyri on osoittautunut hyväksi hankinnaksi.

– Kiramin palju haluttiin, jotta myös talvella pääsee nauttimaan lämpimistä kylvyistä ja rentoutumaan yhdessä koko perheen kesken. 

 

Koirille tiedoksi | Turvallisuus edellä koirien ja lasten kanssa | Kirami
Turvallisuus edellä koirien ja lasten kanssa

Turvallisuus edellä koirien ja lasten kanssa 

Kiramin paljusta on ollut iloa koko perheen lähipiirille.

Family-palju on laadukas kylpytynnyri, joka kestää suuremmankin volyymin käytön. Vanhempieni pihalla olevasta paljusta on ollut iloa koko perheelle, lastenlapsille, ystäville ja nyt myös koirille. 


Mäet huolehtivat turvallisuudesta, joten vahingossa ja valvomatta Onni tai kukaan muukaan ei pääse paljuun hyppäämään.

– Meillä on aina kansi paljun päällä, kun se ei ole käytössä. Se on hyvä turvallisuussääntö ajatellen mahdollisten lapsivieraiden lisäksi myös koiria ja muita eläimiä, Eeva Mäki tiivistää.

 

Kirami kiittää Onni-koiraa ja Mäen perhettä hyvästä tarinasta ja kuvista. 

 

Lue lisää turvallisesta paljun käytöstä:

Kirami kiittää Onni-koiraa ja Mäen perhettä hyvästä tarinasta ja kuvista | Kirami
Kirami kiittää Onni-koiraa ja Mäen perhettä
hyvästä tarinasta ja kuvista ?