Perinteinen suomalainen sauna

Perinteinen suomalainen sauna

 

Sauna on olennainen osa suomalaista kulttuuria ja elämäntapaa. Se ei ole pelkästään paikka rentoutumiselle ja peseytymiselle, vaan saunominen on myös sosiaalinen tapahtuma ja perinne, joka yhdistää ihmisiä eri ikäryhmistä ja taustoista. Olisiko sauna yksi syy sille, että Suomi on vuodesta toiseen valittu maailman onnellisimmaksi maaksi?

 

Monilla suomalaisilla on sauna sekä kotona että kesämökillä
Lue lisää Saunasta osana suomalaista kulttuuria. 

 

Jotain saunomisen roolista Suomessa kertoo se, että 5,5 miljoonan asukkaan maassa on noin kolme miljoonaa saunaa. Monilla suomalaisilla on sauna sekä kotona että kesämökillä ja lähes jokaisessa taloyhtiössä on yhteinen sauna, jonka asukkaat voivat varata käyttöönsä. Yrityksillä on omia edustussaunoja ja lukuisat yritykset tarjoavat monenlaisia saunapalveluja perinteisistä savusaunoista hyvinkin moderneihin tulkintoihin saunomisesta. Unohtaa ei sovi myöskään uimahallien, kuntosalien ja kylpylöiden saunoja. Julkiset yhteissaunat ovat viime vuosina kasvattaneet huimasti suosiotaan. Niissä käy omien kanta-asiakkaiden lisäksi paljon ulkomaisia vierailijoita tutustumassa suomalaiseen saunakulttuuriin. Sauna, jos mikä, on paikka, jossa kulttuurit voivat yhdistyä sulassa sovussa yhteisen rentoutumisen merkeissä.

 

Miten Suomessa saunotaan?

Suomessa tavallisinta on saunoa perheen kesken, jolloin aikuiset ja lapset menevät yhdessä saunaan. Aivan pienimpiä, alle puolivuotiaita lapsia ei vielä saunaan viedä, mutta kaikki suomalaiset varmasti muistavat, kuinka saunan lämpöön totuteltiin ensin saunan lattialla olevassa lasten kylpyammeessa ja seuraavaksi kokeiltiin istumista alemmilla lauteilla. Miten hienolta tuntuikaan, kun pääsi vihdoin istumaan ylälauteelle aikuisten seuraan. Suomalaiset lapset tottuvatkin pienestä pitäen kokonaisvaltaiseen kylpykulttuuriin. Perussääntö saunomisessa on, että kaikenikäiset voivat saunoa, kunhan se tuntuu hyvältä. 

 

Miten Suomessa saunotaan?
Saunominen ei ole kilpailu, jossa eniten kuumuutta kestävä voittaa.

 

Perheen lisäksi saunotaan tietysti myös kaveriporukoissa, ystävien kanssa, firman juhlissa tai yleisissä saunoissa, uimahalleissa ja kuntosaleilla, joissa muita ihmisiä ei välttämättä edes tunne. Silloin saunaetiketin osaaminen on tarpeen. Tavallisesti muiden kuin perheen kanssa saunottaessa miehet ja naiset saunovat erikseen, mutta sekasaunatkaan eivät ole harvinaisia. Saunomisen tyyli on vapaa, kunhan yhteiset säännöt on sovittu ja kaikkien tiedossa. 

 

Saunomistavat ja -varusteet

Ennen saunomista käydään aina suihkussa, sillä hygienia sekä ennen saunomista että sen jälkeen on ensiarvoisen tärkeää. Saunaan mennään joko alasti tai pyyhkeeseen sonnustautuneena. Uimahousuja tai -pukua, uimashortseista puhumattakaan, ei suositella bakteerien takia. 
Mainos- ja markkinointitarkoituksiin otetuissa kuvissa uimapukuja kuitenkin käytetään ihan ymmärrettävistä syistä.

 

Ennen saunomista käydään aina suihkussa
Ennen saunomista käydään aina suihkussa

 

Lauteille istutaan joko pyyhkeen, erillisen istuinalustan eli pefletin tai laudeliinan päälle. Näitä voi olla jokaiselle omansa tai voidaan käyttää pidempää, yhteistä istuinalustaa. Istuinalustat pestään aina saunomisen jälkeen, mutta joissain yleisissä saunoissa istuinalustoina voidaan myös käyttää paperisia, kertakäyttöisiä peflettejä. Hiukset voi halutessaan peittää saunahatulla tai turbaanin muotoon kiedotulla pyyhkeellä. Ne suojaavat päätä, hiuksia ja korvia kuumuudelta ja auttavat pitämään ruumiinlämmön tasaisena. Saunomisen jälkeen pukeudutaan puhtaaseen ja pehmeään kylpytakkiin.

 

Kiramin kylpytakit
Saunomisen jälkeen pukeudutaan puhtaaseen ja pehmeään kylpytakkiin

 

Sopiva saunan lämpötila on täysin yksilöllinen. Kokeilemalla opit tietämään, mikä lämpötila tuntuu sinusta kaikkein miellyttävimmältä. Sopivaa lämpötilaa etsiessäsi ota huomioon, että kiukaalle löylyä heitettäessä saunan lämpötila nousee hetkellisesti korkeammaksi. 

Myös saunassa vietettävä aika vaihtelee henkilökohtaisten mieltymysten mukaan. Saunassa ei kuitenkaan ole tarkoitus istua pitkiä aikoja yhteen menoon, vaan saunominen koostuu useista lyhyistä käynneistä löylyhuoneen puolella. Tärkein sääntö on jälleen se, että saunomisen pitää tuntua hyvältä. 

 

Vilvoittele viileässä tai pulahda paljuun 

 

Pulahda paljuun
Lämpimät palju hetket yhdessä rakkaiden kanssa.

 

Vilvoittelutauot ovat olennainen osa saunomista, joka koostuu saunassa vietetystä ajasta ja sen välillä pidetyistä vilvoittelutauoista. Taukojen jälkeen palataan taas takaisin saunaan. Vilvoittelutavat vaihtelevat paljon riippuen siitä, missä sauna sijaitsee ja millaisia mahdollisuuksia vilvoittelulle on tarjolla. Monille riittää ihan vain istuskelu hetken saunan terassilla, mutta mikäli sauna on veden äärellä, pieni uintituokio tai talvella avannossa käynti ovat suosittuja vilvoittelumuotoja. Talvella avannon puutteen voi korvata käymällä kierimässä hetken lumihangessa. 

 

Vilvoittelutauot ovat olennainen osa saunomista
Vilvoittelutauot ovat olennainen osa saunomista

 

Myös suihkun kautta paljuun pulahtaminen on erinomainen tapa rentoutua löylyjen välillä. Kiramilla on valikoimissaan Twinny-kylpytynnyreitä, joissa on allas sekä kylmälle että lämpimälle vedelle. Kylpemisvaihtoehtojen lisääntyessä saunan merkitys vain kasvaa entisestään.

 

Kuuma-kylmä-kylvyt näppärästi samassa paljussa
Kuuma-kylmä-kylvyt näppärästi samassa paljussa

 

Vilvoittelutuokio on myös hyvä hetki nauttia hiukan nestettä. Saunomisen aikana paras juoma siihen on raikas vesi. Vilvoittelu jatkuu myös saunomisen jälkeen. Saunan jälkeiseen yhdessäoloon liittyy usein grillaaminen tai välipaloista ja hyvistä juomista nauttiminen.

Katso täältä vinkit saunan jälkeiseen grillaamiseen 

 

Saunominen on terveellistä itsensä hemmottelua

Jo kauan ennen kuin saunomista on mitenkään tutkittu, suomalaisilla on ollut intuitiivinen ymmärrys siitä, että sauna on hyväksi sekä keholle että mielelle. Saunan jälkeen olo on rentoutunut ja mieli seesteinen. Kun asiaa alettiin tieteellisestikin selvittää, tutkimukset ovat osoittaneet nämä seikat tosiksi. 

Saunan lempeä lämpö parantaa verenkiertoa, lisää vastustuskykyä ja lievittää kipua. Säännöllinen saunominen voi tutkimusten mukaan pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä. Kerran viikossa sanomallakin yli 20 % ja mitä useammin saunoo, voivat riskit alentua jopa 65 %. Saunassa rentoutuminen vähentää myös stressiä ja voi parantaa unen laatua.  

Lisää Saunan terveysvaikutuksista voit lukea Harvian sivuilta. 

 

Saunayogaa Kiramin saunassa
Saunayogaa Kiramin saunassa

 

Lämpö tarjoaa erinomaiset puitteet myös monenlaisiin spa-tyyppisiin hoitoihin ja itsensä hemmotteluihin, kuten jalkahoitoihin, erilaisten kasvonaamioiden ja kuorintatuotteiden optimaaliseen käyttöön sekä hiushoitoihin. Saunajooga yhdistää saunan meditatiivisen ilmapiirin ja keholle hyvää tekevät joogaliikkeet. Perinteisemmistä hoitomuodoista pitää tietysti mainita kuppaus, jota on kautta aikain harjoitettu nimenomaan saunassa.

 

Miten saunaa käytetään?

 

Sähkökiukaan kytkeminen päälle on varsin helppoa
Sähkökiukaan kytkeminen päälle on varsin helppoa

 

Jotta voit päästä nauttimaan kaikista saunan tarjoamista nautinnoista ja hyödyistä, sauna pitää tietysti ensin lämmittää. Sähkökiukaan kytkeminen päälle on varsin helppoa. Valitaan vain haluttu lämmitysteho sekä se, miten kauan kiukaan halutaan olevan päällä. Lämmityksen alkaminen voidaan myös ajastaa. Puukiuas sen sijaan vaatii hiukan enemmän vaivannäköä, mutta puukiukaan löylyjen sanotaan olevan pehmeämmät kuin sähkökiukaalla voidaan saavuttaa. 

 

Pehmeät ja pitkät löylyt Harvian puukiukailla
Pehmeät ja pitkät löylyt Harvian puukiukailla

 

Aivan aluksi, ennen puukiukaan lämmittämistä, pitää avata savupelti. Tämä on erittäin tärkeä turvallisuuden kannalta. Sen jälkeen kuivat ja sopivan mittaiset puut laitetaan väljästi kiukaan pesään ja sytytetään puiden päältä. Kätevimmin se käy sytytyspalojen tai -pussin avulla. Puiden syttymistä voi helpottaa pitämällä sytytyksen ajan saunan ovea auki ja tuhkaluukkua reilummin raollaan. Kun puut ovat kunnolla syttyneet, saunan ovi suljetaan ja tuhkaluukku jätetään vain hiukan raolleen. Saunan lämmitys on valmis, kun lämpötila löylyhuoneessa on 70–80 astetta tai itselle mieleisin lämpötila on saavutettu. Saunomisen alkaessa korvausilmaventtiilien on syytä olla auki.

Varsinainen saunominen tapahtuu kunkin omien mieltymysten mukaan, mutta löylynheitosta voi todeta sen verran, että toisten huomioon ottaminen on tärkein muistettava asia. Saunominen ei ole kilpailu, jossa eniten kuumuutta kestävä voittaa. Muiden saunojien kanssa sovitaan yhdessä mikä on sopiva lämpö ja kuinka usein löylyä heitetään.

 

Saunan välttämättömimpiin varusteisiin kuuluvat astia löylyvedelle eli kiulu, löylykauha sekä lämpömittari.
Saunan välttämättömimpiin varusteisiin kuuluvat astia löylyvedelle eli kiulu, löylykauha sekä lämpömittari.

 

Saunan välttämättömimpiin varusteisiin kuuluvat astia löylyvedelle eli kiulu, löylykauha sekä lämpömittari. Muut ovatkin sitten valinnaisia varusteita, joilla voit lisätä saunomisen mukavuutta, kuten vaikkapa saunatuoksut ja niskatyynyt. Musiikin kuuntelu saunassa voi jakaa hiukan mielipiteitä, mutta kosteutta kestäviä kaiuttimiakin on saatavilla. 

Suomalaisille arkipäiväinen, mutta etenkin ulkomaalaisille eksoottinen saunavaruste on vihta – tai vasta, riippuen millä murrealueella ollaan. Tavallisimmin nuoren rauduskoivun oksista sidottu kimppu asetetaan vedellä täytettyyn ämpäriin, jossa se luo tuoksullaan aitoa saunan tunnelmaa. Varsinainen vihtominen eli itsensä koivun oksilla hakkaaminen, taas kiihdyttää mukavasti pintaverenkiertoa ja on kiinteä osa suomalaista saunakulttuuria.

 

Suomalaisille arkipäiväinen, mutta etenkin ulkomaalaisille eksoottinen saunavaruste on vihta
Suomalaisille arkipäiväinen, mutta etenkin ulkomaalaisille eksoottinen saunavaruste on vihta

 

Muutama sana turvallisuudesta ja saunan huollosta

Saunan turvallinen käyttö
Saunan turvallinen käyttö

Saunan turvallisen käytön kannalta keskeisiin asioihin kuuluu turvaetäisyys kiukaaseen. Liikkuminen saunassa tulee järjestää niin, ettei kukaan vahingossakaan koske kiukaaseen. Tähän liittyen lauteilla on syytä olla kiukaan kohdalla tukeva kaide. 

Paloturvallisuuteen kuuluu, että lattialla puukiukaan alla on suoja-alusta. Mikäli saunassa on lasiovi ja/tai ikkunoita, niiden tulee olla laadukasta turvalasia. Myös oven lukitus kuuluu huomioon otettaviin seikkoihin. Itse saunomisen aikana saunan ovea ei saa missään nimessä lukita, mutta kun saunaa ei käytetä, se pitää saada lukittua. Lukko estää oven aukeamisen rajummilla ilmoilla ja luo turvaa, etteivät lapset pääse saunaan ilman aikuisten läsnäoloa. 

Saunomisen jälkeen sauna tulee siivota, pestä ja kuivattaa. Saunan ovi kannattaa jättää hetkeksi auki saunomisen jälkeen, jotta sauna kuivuu ja tuulettuu kunnolla. Kuivattaminen on tärkeää, jotta kosteus haihtuu ja ilma saunassa pysyy raikkaana. Kiukaan kivet kuluvat ja murenevat ajan mittaan ja ne pitää aika ajoin vaihtaa. Muita käytössä kuluvia osia ovat sähkökiukaan vastus tai puukiukaan arina, jotka molemmat voidaan vaihtaa helposti uuteen.

Katso video saunomisen valmisteluista ja lue artikkeli ”Puhtaus on laadukkaan saunaelämyksen lähtökohta” Sauna from Finlandin sivuilta.

 

 

Sauna on paikka, jossa ajatukset selkiytyvät ja keho rentoutuu. Astu rohkeasti löylyjen lämpöön ja nauti täysin siemauksin suomalaisesta saunasta!

 

Grillailua ja chillailua saunomisen jälkeen
Grillailua ja chillailua saunomisen jälkeen