Suomi-bloggaaja René Schwarz tutustuu FinVision® -saunaan Kiramilla

Suomi-bloggaaja René Schwarz tutustuu FinVision® -saunaan Kiramilla | Kirami ulkosaunat

Suomi-bloggaaja René Schwarz tutustuu FinVision -saunaan 

 

Kirami on tehnyt jo monta vuotta tiivistä yhteistyötä saksalais-suomalaisen bloggaajan René Schwarzin kanssa. Aivan kuten mekin, hän on aina avoin uusille ja joskus hulluillekin ideoille, ja niinpä kävi, että viiden viikon kesäreissullaan ympäri Suomea hän vieraili myös pääkonttorissamme Sastamalassa, jossa ensikirjailija tutustui tyylikkääseen FinVisionin® -saunaan ja striimaili yhdessä Kiramin Tainan ja Konstan kanssa mukavan lämpöisestä paljusta, jossa hän kertoi seikkailuistaan. 

 

Satoi kaatamalla, kun René Schwarz perheineen saapui Kiramin tehtaalle Sastamalaan. Vain muutamaa tuntia myöhemmin ulkoalueella oli määrä alkaa livestriimi, jota 39-vuotiaan puolisuomalaisen seuraajat odottivat jo innokkaasti. 

- Me päätimme syödä ensin sisällä. Taina ja hänen henkilökuntansa olivat jo valmistelleet kaiken. Tarjolla oli herkullista keittoa ja karjalanpiirakoita. Olipa lämmin vastaanotto, sanoo René, joka saapui paikalle vaimonsa Carolinin ja poikansa Jarin kanssa.

Perhe oli tuskin saanut ateriansa syötyä loppuun, kun pilviverho avautui ja striimin valmisteluita päästiin jatkamaan hyväntuulisena. Erityisen innoissaan Berliinissä syntynyt, mutta Suomeen jo pienestä pitäen rakastunut vierailija oli tietysti siitä, että hän pääsi vihdoin hikoilemaan uudessa FinVisionin® -saunassa. Tämän piti tietenkin tapahtua myös kameran edessä, striimattuna koko maailmalle hänen bloginsa FinnTouchin Facebook-sivun kautta.

 

Kirami FinVision -sauna Original pukukopilla | Kirami FinVision -sauna
Kirami FinVision® -sauna Original pukukopilla

 

Facebook livestriimi ulkosaunasta

Puukiukaalla varustettu FinVision® -sauna lämmitettiin etukäteen, jotta saunaelämys olisi aito myös kotiyleisölle.

- Aloitimme ensin sähkökiukaalla varustetussa saunamallissa, jossa ei ollut niin kuumaa, jotta pystyimme puhumaan FinVisionin® -saunan yksityiskohdista ilman huolta teknisistä laitteista, selittää René.

- Ulkosaunamme on tähän mennessä saanut asiakkailtamme erinomaista palautetta. Yksi tärkeimmistä syistä tähän lienee se, että tuote toimitetaan täysin koottuna moduulina. Meille on erityisen tärkeää, että tuotteen käyttöönotto on asiakkaalle mahdollisimman helppoa, kertoo Taina, joka vastaa Kiramin myynnistä Saksaan. 

- Sitten siirryimme puulämmitteiseen ulkosaunaan. Heitettyäni kunnon löylyt, silmälasini höyrystyivät saman tien, mutta sitä lukuun ottamatta siellä oli kerta kaikkiaan fantastista. Se oli ainutlaatuinen kokemus, sillä en ollut koskaan aiemmin striimannut saunasta Facebookiin, René nauraa.

 

René Schwarz Kiramilla | Facebook livestriimi saunasta | Kirami
René Schwarz Kiramilla; Facebook livestriimi saunasta

 

Rentoa jutustelua paljussa

Saunassa käynnin jälkeen oli aika rentouttaville kylpyhetkille Kiramin paljussa. Vain muutaman metrin päässä saunasta Family L -palju odotti jo kolmea onnellista päähenkilöä. 

 

Saunassa käynnin jälkeen oli aika rentouttaville kylpyhetkille Kiramin paljussa | Kirami - Warmer feelings.
Saunassa käynnin jälkeen oli aika rentouttaville kylpyhetkille Kiramin paljussa.

 

Lämpimässä vedessä istuessaan René kertoi Tainalle, Konstalle ja striimin katsojille seikkailuistaan Suomessa. Samalla porukka nautti kylmistä juomista ja herkullisista naposteltavista. Helsingistä René oli ajellut perheineen ensiksi Pohjois-Karjalaan, jossa hän teki ensimmäisen palju-livestriimin yhdessä emäntä Riitta Okkosen kanssa Itärajan Helmessä Tohmajärvellä. Rovaniemen kautta perhe matkusti Utsjoelle asti, Suomen pohjoisimpaan kuntaan. Pysähdyttyään muun muassa Torniossa ja Vaasan seudulla tie vei lopulta Sastamalaan ja Kiramille. 

- Olen hyvin kiitollinen kaikista hienoista hetkistä, kokemuksista ja kohtaamisista tällä ainutlaatuisella matkalla. Aika usein sitä tajuaa vasta kunnolla, mitä on kokenut, kun kertoo siitä muille, René pohtii.

 

Rentoa jutustelua paljussa | Kirami paljut
Rentoa jutustelua paljussa

 

Ensimmäinen oma kirja "Onnen paikat Helsingissä"

Frankfurt am Mainin lähellä Saksassa asuvalla bloggaajalla oli Kiramilla vierailun jälkeen vielä yksi matkansa kohokohta jäljellä. Hän ilmoitti palju-session päätteeksi, että seuraavana päivänä Suomen pääkaupungista seuraisi toinen striimi - René Schwarzin ensimmäisen kirjan "Onnen paikat Helsingissä" (saksankielinen originaali: "Glücksorte in Helsinki") virallinen esittely.

 

René Schwarzin ensimmäisen kirjan "Onnen paikat Helsingissä" | Kirami
René Schwarzin ensimmäisen kirjan "Onnen paikat Helsingissä"

 

- Työskentelin yli vuoden tämän kirjan parissa, jossa esittelen sanoin ja kuvin 80 valitsemaani paikkaa Helsingissä. Mukana on tunnettujen nähtävyyksien lisäksi myös melko tuntemattomia onnen paikkoja ja joitakin aivan uusiakin kohteita, joita ei vielä löydy mistään muusta kirjasta.

Kirjailija on erittäin iloinen kaikesta tähänastisesta positiivisesta palautteesta, mutta hän katsoo jo tulevaisuuteen.

- Vaikeasta maailmantilanteesta huolimatta on tullut ensimmäisiä kyselyitä kirjaan liittyvistä live-esiintymisistä, muutaman viikon päästä lennän taas Suomeen hienon yhteistyökuvion merkeissä ja sitten odotan innolla ensimmäistä ryhmämatkaani Helsinkiin, jonka järjestän yhdessä Suomen matkojen asiantuntijan, Fintouringin, kanssa marraskuun lopussa. Ja tietysti minut nähdään pian taas Kiramin paljussakin, hymyilee René Schwarz.
 

Suomi-bloggaaja René Schwarz | Kirami
Suomi-bloggaaja René Schwarz

 

Lue Renén matkapäiväkirja 5 viikon kesämatkasta ympäri Suomea

Katso livestriimi Sastamalasta Facebookissa

Tilaa René Schwarzin kirja "Onnen paikat Helsingissä" FinnTouchin verkkokaupasta