Paljun hygienia

Paljuja koskevista kysymyksistä useat liittyvät kylpytynnyrin veden puhtauteen ja monella tuntuu olevan harhaluulo, että vesihygieniasta huolehtiminen olisi jotenkin vaivalloista. Todellisuudessa kylpyveden puhtaana pitäminen on hyvän ohjeistuksen avulla varsin helppoa. Kiramin kätevissä aloituspakkauksissa on kaikki tarvittava, ja homma hoituu muutamassa minuutissa.
Kevät on monelle sitä aikaa, kun kylpytynnyri otetaan taas käyttöön. Mikäpä olisi parempi ajankohta myös tarkastuksille sekä puhdistus- ja huoltotoimenpiteille.
Vesa Haloila Vekkuli Production Oy:stä on toiminut Kiramin kylpytynnyrien jälleenmyyjänä jo seitsemän vuotta. Yhteistyöhön Kiramin kanssa Haloila on ollut tyytyväinen, sillä yrityksen tuotteet ja toimitusvarmuus ovat hänen mukaansa olleet omaa luokkaansa. Haloila arvostaa myös Kiramin kylpytynnyrien helppohoitoisuutta.
Paljun pesuaineet-Moni haaveilee paljusta, mutta pelkää sen hygieniasta huolehtimisen olevan vaivalloista. Turhaan, kylpytynnyrin puhdistus vie vain hetken.
Olipa kyseessä sauna, palju, uima-allas tai pihagrilli, hyvä hygienia kuuluu kotikeittiöiden ja mökkipihojen vapaa-ajan viettoon saumattomasti – varsinkin kesäkuumalla.