Blogi

Paljun pesuaineet-Moni haaveilee paljusta, mutta pelkää sen hygieniasta huolehtimisen olevan vaivalloista. Turhaan, kylpytynnyrin puhdistus vie vain hetken.
Kesätyö on monelle ensikosketus työelämään, joka luo mahdollisuuksia kartuttaa kokemusta, oppia uutta ja tienata omaa taskurahaa. Tänä kesänä työllistämme kolme alaikäistä kesätyöntekijää. Meillä Kiramilla on tärkeää olla osana tätä prosessia jo nuoresta iästä lähtien, ja tästä johtuen Kirami on tänäkin kesänä työllistänyt nuoria, ensikertalaisia kesätyöntekijöitä.
Tammi Kylväjä, 14, on myös ensimmäistä kertaa kesätöissä. Tänä kesänä hän on viikon Kiramin tehtaalla. Töihin hän pääsi kysymällä Mikalta työpaikkaa. Hyväntuulinen Tammi käy kahdeksatta luokkaa Äetsän koulussa. Hänen työtehtäviinsä sisältyy muun muassa tynnyreiden ja portaiden pakkausta, läpivientien liimausta sekä muttereiden vääntämistä.
Lauri Marttila on toimelias yhdeksäsluokkalainen. Lauri tuli Kiramille kesätöihin TET-jakson kautta, jonka päätyttyä hän kysyi kesätöitä. Lue lisää!
Venla Välläri, 15, on juuri päättänyt peruskoulutaipaleensa Sylvään ylä-astella ja jatkaa opiskeluja Vammalan lukion urheilulinjalla. Reipas Venla on kesätöissä kaksi viikkoa Kiramilla, ja kyseessä on hänen ensimmäinen kesätyönsä.