”Urheiluhullu” viennin myyjä, jolle auttaminen on tärkeää

Konsta Katajisto on kotoisin Sastamalasta. Itseään ”urheiluhulluna” kuvaavan viennin myyjän tie johti opiskelujen jälkeen Tampereen kautta takaisin kotikunnuille. ”Kiramille päädyin töihin tradenomi opintojen päätyttyä Turussa ja työpaikan vaihdon tullessa ajankohtaiseksi muuton johdosta. Heti työpaikkailmoituksen nähtyäni innostuin mahdollisuudesta löytää työpaikka kotipaikkakunnalta”, Konsta kertoo. 

”Innostuinkin mahdollisuudesta suuresti, koska tiesin Kiramin olevan hyvässä nosteessa, paikka oli juuri itselle sopiva ja firmasta löytyi jo entuudestaan muutama tuttu, jonka suusta ei ollut ikinä pahaa sanaa työpaikasta kuulunut” hän jatkaa. 

Konstan pääasiallisiin työtehtäviin kuuluu tällä hetkellä B2B viennin myynti. Tämä pitää sisällään paljon erilaista asiakaspalvelua ja myös markkinoinnin tukitoimia. ”Oma kielivalikoimani on kohtalaisen suppea. Suomen lisäksi taittuu Englanti kiitettävällä tasolla ja onkin pääasiallinen kieli päivittäisessä työssä ulkomaisten asiakkuuksien johdosta”, Konsta sanoo. Hän on tällä hetkellä vastuullinen Euroopan ulkopuolisista alueista. Suurimpia myyntialueita ovat UK, Pohjois-Amerikka ja Japani. Myöskin Australia on ottamassa tuulta alleen.

”Alueista tekee mielenkiintoiseksi ehdottomasti niiden suuri kasvupotentiaali. Kaikki alueet UK:ta lukuun ottamatta ovat meille vielä hyvinkin uusia”, Konsta selittää. ”Alueiden ehdoton plussa itselle on myös niiden moninaisuus. Alueet ovat keskenään hyvinkin erilaisia markkinaympäristöinä, joten itseään ja ammattitaitoaan pääsee monella tapaa haastamaan päivittäin.”

Konsta mainitsee omana erityisosaamisenaan tuotteiden hyvää tuntemista. ”Olen halunnut aina oppia myymistäni tuotteista mahdollisimman paljon, jotta pystyn auttamaan asiakasta mahdollisimman monipuolisesti ja laadukkaasti. Tämä on auttanut nopeastikin luomaan luottamussuhdetta asiakkaisiin, joka helpottaa huomattavasti päivittäistä työskentelyä ja tekee siitä molemmille osapuolille rennompaa. Sinun kaupat on hyvin tärkeä osa työskentelyä. Haluan, että asiakkaat tuntevat minut lähes kollegana eivätkä vain kasvottomana myyjänä”, Konsta kuvailee toimintatapojaansa. 

Työtehtävät ovat Konstan noin kaksivuotisen uran aikana ehtinyt muuntautua hyvinkin paljon. Hän aloitti kotimaanmyynnin puolella tukitehtävissä, josta siirtyi nopeaan tempoon ulkomaanmyyntiin. Muita tehtäviä ovat olleet verkkokaupan ylläpito ja markkinoinnin tukitoimia.

Konstan tavanomainen työpäivä pitää sisällään paljon kommunikointia asiakkaiden kanssa tilauksista, tarjouksista ja myös ihan yleisistä kuulumisista. Tärkeä osa työstä on myös työkavereiden kanssa yhteisien asioiden eteenpäin ajaminen. ”Omana tavoitteena on jokaiselle päivällä myös pystyä auttamaan vähintään yhtä työkaveria jonkin pulman kanssa. On kyseessä sitten työasia tai vaikka vain jokin henkilökohtainen ongelma. Uskon, että näin alkaa hyvä kiertämään ja jokaisella on työpaikalla mukavampi olla ja työt sujuvat jouhevammin”, Konsta kertoo. 

Näin hän onkin sitä mieltä, että parasta työssä on ihmisten kanssa työskentely ja heidän kohtaaminen. ”Ihmisten auttaminen ja heidän ilonsa auttaa jaksamaan työpäivästä, vaikka itse olisikin aamulla noussut sillä kuuluisalla väärällä jalalla ylös.” Työyhteisö Kiramilla on Konstan mielestä ”aivan huippua! Jokainen tukee toistaan ja ilmapiiri pysyy aina iloisena ja kevyenä. Tsempiltä ja omanlaiselta huumorilta ei täällä voi välttyä ja se on hyvä niin!”

Aloittavalle Kirami-jälleenmyyjälle Konsta antaisi vinkin, että rehellinen kommunikaatio on kaiken a ja o. ”Kun jälleenmyyjien kanssa on aito luottamuksen ilmapiiri, sujuvat työ ja arki paljon paremmin. Uskon sen vaikuttavan suoraan myös työn tehoon ja sen myötä tulokseen. Aloittavalle myyjälle firman sisällä sanoisin hyvinkin saman ohjeen. Avoin rehellinen kommunikaatio ja rohkeasti kysyminen, kun jostain on epäselvyyttä. Yksin ei meillä tarvitse eikä kuulukaan yrittää selviytyä. Tiimissä on voimaa, joka kantaa paljon pidemmälle, kuin yksin pään seinään lyöminen. Myös kärsivällisyys on tässä työssä kunniaan. Asiakkaiden löytäminen ja kaupan kunnolla käyntiin saaminen ottaa aikaa - kyseessä on maraton eikä sprintti”, Konsta jakaa ajatuksiaan. 

Vapaaajallaan Konstalle urheilu on hyvin tärkeää - niin itse suoritettuna, kuin sohvaltakin seuraillen. Oma sauna löytyy sekä sisältä että pihasta. ”Sauna ja palju ovat molemmat todella tärkeä osa omaa kotia. Molemmat auttavat palautumaan sekä henkisesti että fyysisesti arjen kiireistä. Voiko enää paremmin rentoutua, kuin paljuilun, saunomisen ja hyvän ruoan yhdistelmällä? Mielestäni ei”, Konsta painottaa. 

Tagit