Emil Sjölund asuu Turussa ja työskentelee siellä Kiramin uudella vientikonttorilla. ”Olen pidemmän aikaa tuntenut Rantasen perheen. He pyysivät minua kiireisen kesän takia tehtaalle valmistamaan kylpytynnyreitä, missä minä sen jälkeen olen viettänyt monta viikonloppua. Se oli mukavaa puuhaa ja käyn vieläkin tehtaan puolella, jos he tarvitsevat lisämiehitystä”, Emil selittää.

Tagit

Maarit Pihko on tehnyt pitkän työuran asiakaspalvelun parissa. ”Toinen haaveammateistani oli matkatoimistovirkailija ja sitä työtä teinkin yli 15 vuotta. Matkatoimistosta siirryin pankkialalle ja siellä työskentelin yli 10 vuotta. Matkailu on aina kiinnostanut minua ja erityisesti Italia on lähellä sydäntäni. Olen käynyt siellä monet kerrat ja aina löytyy uutta nähtävää ja uusia paikkoja, joissa haluaa käydä. Kansalaisopistossa olen opiskellut Italian kielen alkeita, joten hiukan ymmärrän kieltä”, Maarit kertoo.

Tagit

Konsta Katajisto on kotoisin Sastamalasta. Itseään ”urheiluhulluna” kuvaavan viennin myyjän tie johti opiskelujen jälkeen Tampereen kautta takaisin kotikunnuille. ”Kiramille päädyin töihin tradenomi opintojen päätyttyä Turussa ja työpaikan vaihdon tullessa ajankohtaiseksi muuton johdosta. Heti työpaikkailmoituksen nähtyäni innostuin mahdollisuudesta löytää työpaikka kotipaikkakunnalta”, Konsta kertoo. 

Tagit
Kiramin saunat suunnitellaan ja tehdään alusta loppuun Suomessa. Lue blogista lisää saunasuunnittelija ja puuseppä Mika Pitkäsen työnkuvasta.
Tagit
Kiramilla työntekijällä on mahdollisuus edetä yrityksen sisällä. Lue blogista, miten työntekijämme Niko eteni paljujen tuotannosta markkinointiin.
Tagit
Kiramin paljuja on myyty Ruotsissa jo noin 20 vuoden ajan. Kirami Oy:n sisaryritys tukee ruotsalaisia jälleenmyyjiä ja asiakkaita. Lue lisää!
Paljuvalmistaja on palkannut rohkeasti eri ikäisiä töihin yritykseensä. Lue blogista, mitä Pirjo ja Matti pitävät työstään ja mitä he tuovat työyhteisöön.
Tagit
Ranskankielinen vientiexpertti ja positiivisuuden esikuva. Julien Chaigneau päivittäiseen työhön kuuluvat sopimuksien ja esitteiden laatiminen, markkinointi, asiakaspalvelu sekä jälleenmyyjien tukeminen. Lue lisää!
Yrityksen toiminnan kannalta tärkeä kivijalka on osaava henkilökunta, joka viihtyy työssään. Kiramilla tämä asia on erinomaisessa kunnossa. Tuotannossamme työskentelee iso joukko todellisia moniosaajia, jotka nauttivat työstään, kehittävät itseään jatkuvasti ja tekevät Kiramista yhteen hiileen puhaltavan työyhteisön. Tutustu Kiramin henkilökuntaan ja lue, mitä ammattilaisemme kertovat itsestään ja työstään.
Tagit
Tainan moniin työtehtäviin kuuluvat vientimyynti ja muut vientikauppaan liittyvät tehtävät sekä viennin markkinointitoimenpiteiden suunnittelu ja toteutus.