Marika Lehtinen, 21, on kesän ajan Kiramilla konttorihommissa. Muulloin, kun Marika ei ole yrityksessämme, hän opiskelee merkonomilinjalla Huittisissa. Hän on piakkoin koulun suorittanut, sillä hänen on määrä valmistua ensi vuoden helmikuussa.
Mika Virta, 24,  on valmistumassa  Porin Ammattikorkeakoululusta kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi kevään 2018 aikana. Kiramille Mika tuli ensimmäistä kertaa töihin armeijan jälkeen, Hermannin kyselyjen ja suositusten myötä. Tällä hetkellä hänellä on Kiramilla jo viides vuosi meneillään kesätöiden parissa. Koulun päätyttyä on tarkoitus suunnata kone- ja tuotantotekniikan insinöörin tehtäviin.
Masi Jalonen, päätyi Kiramille töihin yrityksemme pitkäaikaisen työntekijän Hermannin kautta, jonka Masi on tuntenut pitkään. Masi tuli Kiramille neljä vuotta sitten ensimmäisen kerran kesätöihin, joten homma ja ihmiset ovat hänelle hyvinkin tuttuja. Masi opiskelee tällä hetkellä tietotekniikkaa neljättä vuotta Tampereen ammattikorkeakoulussa. Hänen työtehtävänsä Kiramilla eivät vastaa lainkaan hänen koulutustaan, mutta Masista on mukavaa, ettei työnteko ja opiskelu käsittele samoja aiheita.
Petri Virtasella, 24 vuotta, on jo viides kesä meneillään Kiramilla. Alunperin hän tiedusteli Hermanni Rosengreniltä kesätyömahdollisuuksista, jonka seurauksena Hermanni antoi Mikan yhteystiedot, Petri tuli haastatteluun ja siitä alkoi hänen taipaleensa Kiramilla. Hän opiskelee Satakunnan ammattikorkeakoulussa rakennus- ja yhdyskuntatekniikkaa, jossa on kolmas vuosi meneillään. Petri suuntautuu rakennussuunnitteluun. Hän on suorittanut kaikki harjoittelunsa Kiramilla, niin ensimmäisen perusharjoittelun kuin kaksi muutakin ammattiharjoittelua
Manu Krapi, 22, päätyi aikoinaan Kiramille töihin Frans Kuusisen kautta. Päästyään armeijasta joulukuussa 2015 hän oli toukokuuhun asti työtä etsivänä, kunnes Frans soitti kysyäkseen oliko hän töitä vailla. Manu pyydettiin heti seuraavana maanantaina haastatteluun ja aloitti samantien työt. Syksyllä 2015 hänellä alkoi koulu Tampereen ammattikorkeassa,  josta hän valmistuu insinööriksi sähkö- ja automaatiotekniikkalinjalta. hän erikoistuu sähkövoimatekniikkaan.
Yhdeksäntoistavuotias Niklas Rantanen on vastikään valmistunut lukiosta ja syksyllä häntä odottaa kauppakorkeakouluopinnot Turussa. Kiramille hän päätyi kesätöihin perhesuhteilla jo pikkupoikana. Mitä vanhemmaksi Niklas on varttunut, sitä haastavammaksi ja monipuolisemmaksi työnkuva on muuttunut. Niklaksen työtehtäviin sisältyy erilaisia urakoita kuten osien pussitusta ja Kiramin instagram-tilin hoitamista. Hän käy myös ajoittain myyntitapahtumissa Kiramin edustajana.
Kiramille Nellie Rantanen, 21, tuli ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana kesätöihin isänsä Mikan kautta, jonka jälkeen hän on palannut kesä toisensa jälkeen yritykseen - erilaisten työtehtävien pariin. Aiempina kesinä Nellie on tehnyt varastohommia, pakkaamista ja myyntitöitä. Viimeisenä parina kesänä hänen työtehtäviinsä on kuulunut käännöstyöt ja tuotekuvausten kirjoittaminen muun muassa kotisivuille.
Joukostamme löytyy muutama innokas uusi ja monia varmoja kokeneita kesätyöntekijöitä. Heillä on vaihtelevia koulutustaustoja ja osaamisalueita joita voimme hyödyntää laajasti.